Me tiedämme, että dúnedainin esi-isät asuivat saarimantereella jonka nimi oli Númenor, ja että tämä saari tuhoutui Toisen Ajan lopussa, koska Jumala (Eru) suuressa viisaudessaan päätti rankaista ihmisiä heidän hybriksensä tähden. Tiedämme myös, että heidän kuningassukunsa polveutui miehestä, jonka isä Eärendel Aamutähti otettiin kuolematonten joukkoon ja nostettiin taivaalle tähdeksi. Maailma oli…
-
-
Hobitit – seikkailevat yläluokan tyhjäntoimittajat
Peter Jacksonin elokuvasta ja pintapuolisella lukemisella Tolkienin kirjoistakin saa sellaisen käsityksen, että kaikki hobitit harrastelivat taskunauriita, piipunpolttoa, mässäilyä ja vaivatonta elämää. Tämä on harha: Repunpään Reppulit olivat maalaisaateliin verrattavaa hobittiyhteiskunnan kermaa, joka Castle Howardien sijaan sattui arvostamaan enemmän maanalaisia asumuksia. Vaikka Repunpään Reppulit olivat Hobittilan ja Virranvarren vaikutusvaltaisinta ja vakavaraisinta sukua,…
-
Elendilin perhe
Miten minulle ei aiemmin juolahtanut mieleen, ettei Elendil voi olla syntynyt vuonna II 3119, jos hänen isänsä Amandil oli Pharazônin (s. II 3118) lapsuudenystäviä? Näyttää siltä, että purjehdittuaan Keski-maahan Elendil retusoi paitsi Akallabêthin, myös oman sukutaulunsa. Koska númenorilaisten aateluus oli sidottu verenperimään ja pitkäikäisyyteen, oli Elendilin perheen etujen mukaista väittää…