Tänään alkaa ennakkoäänestys. Suomalaiset pääsevät jälleen valitsemaan kokouspalkkioiden nostajat ja julkisen kirstun vartijat seuraavalle neljälle vuodelle. Huonoista vaihtoehdoista pitäisi kyetä valitsemaan vähiten huono, tai ainakin edes siedettävä ehdokas. Suomalainen institutionaalinen puoluekenttä on järjestynyt kollektiivisten etujen ympärille siinä missä etelämpänä Euroopassa puolueet tuntuvat rakentuvan yleensä jonkun ihmisen (ja hänen etujensa) ympärille. Tästä on seurannut se, että suomalainen kunnallispolitiikka on lähinnä vakiintuneiden ryhmien keskinäistä sulle-mulle –edunvalvontaa, jossa asukkaiden tahdolla on harvoin merkitystä. Esimerkiksi vuonna 2021 Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi Suomen suurimman kunnallisen kansanäänestysaloitteen, jonka tavoitteena oli säilyttää Malmin lentokenttä ilmailukäytössä. Malmin lentokentän kulttuuriperintö ja historia, sen luontoarvot eikä edes lentokentän merkitys pelastustyölle painanut mitään vaakakupissa, kun pääkaupunkiseudun jatkuvaan kasvuun fiksoitunut kaupunginvaltuusto päätti korvamerkitä Malmin kerrostalorakentamiselle.
Samanlainen meno on ollut Vantaalla, jossa enemmistö tulevista valtuutetuista vastusti vuonna 2021 vaalikoneessa uutta ratikkaa, jonka arvioidut kustannukset nousivat huomattavasti ilmoitettua korkeammiksi. Varsinaisessa äänestyksessä monet heistä käänsivät takkinsa, jättivät äänestyksen väliin tai äänestivät tyhjää. Myös Vantaan raitiotiesuunnitelman takana on jatkuvaan kasvuun ja avoimiin rajoihin fiksoitunut politiikka. Ratikka ei ratkaise mitään Vantaan nykyisten asukkaiden liikkuvuuden ongelmaa, vaan on keksitty yksinomaan olemassaolevien pientaloalueiden ja luontoalueiden kaavoittamiseksi kerrostalorakentamiselle. Voittajia ovat grynderien lisäksi rakennusyhtiöiden ja asunto-osakeyhtiöiden osakkeenomistajat. Häviäjiä ovat vantaalaiset. Vantaan kaupungin kasvu muodostuu tällä hetkellä sataprosenttisesti ulkomaalaisväestöstä. Suomalaisia on vuodesta 2020 lähtien muuttanut enenevässä määrin pois, kuten kuvio 7 osoittaa.
Kyseessä on koko maapalloa koskettava globaali ilmiö, jota on vaikea ratkaista edes valtiollisella tasolla, kuntatasosta puhumattakaan. Koska olen varoittanut asiasta nyt jo 25 vuoden ajan, sallittakoon vielä kerta kiellon päälle, vaikka tuskin sillä on suurtakaan vaikutusta. Nykyiset äänestysikäiset nuoret miehet ja naiset ovat syntyneet Suomeen, joka on aina ollut globaali ja monirotuinen. Nelikymppiset ja sitä vanhemmat muistavat, että asiaintila on uusi ja ennennäkemätön. Ulkomaalaisten lukumäärä Suomessa pysyi vuosina 1950–1990 enimmäkseen vakiona, noin 0,3 % väestöstä – ja heistäkin leijonanosa muualta Euroopasta. Neuvostoliiton romahdusta seurasi ensin presidentti Koiviston siunaama “inkeriläisten paluumuutto” ja sen jälkeen Somalian vallastasyöstyn diktaattorin Siad Barren tukijoiden pako Venäjän kautta Suomeen. Suomalaisten yletön naiivius on leimannut siirtolaisuuskysymystä alusta lähtien. Inkeriläisistä presidentti Koivisto kuvitteli, että Suomeen muuttaisi suomenkielisiä vanhuksia. Paluumuuttajat paljastuivat kuitenkin työikäisiksi venäjänkielisiksi. Vuonna 1990 Suomessa asui venäjänkielisiä vain 0,08 % koko väestöstä. Kymmenessä vuodessa heidän määränsä kuitenkin kasvoi 13-kertaiseksi ja samalla venäläisistä tuli Suomen suurin vähemmistö.
Somalialaisten tulo herätti 90-luvulla monissa suomalaisissa oudoksuntaa. Kulttuurinen välimatka havumetsävyöhykkeen protestanttisen Suomen ja Afrikan sarven islamilaisen Somalian välillä oli varmaan maailman suurimpia. Sarjakuvataiteilija Tarmo Koivisto ja monet muut hyvää tarkoittavat ihmiset tekivät parhaansa purkaakseen suomalaisten ennakkoluuloja, jotka tosin usein osoittautuivat väestötasolla perustelluiksi (yksilötasolla voi tietenkin kohdata kaikenlaisia ihmisiä). Valtavat kielelliset ja kulttuuriset erot ovat aina tavanneet johtaa sekä vähemmistön siiloutumiseen omiin oloihinsa että sisäisten konfliktien kasvuun. Somaliväestön monia ongelmia ovat edelleen naisten kirjoitus- ja lukutaidottomuus (myös omalla äidinkielellään), koulutuksen ja kielitaidon puute ja siitä seuraava työttömyys. Suomen Somalialle antaman kehitysavun on lähes täysin korvannut somalien omien järjestöjen ja yksityishenkilöiden sukulaisilleen lähettämä apu. Korkean syntyvyyden vuoksi (puolet Suomen somaleista oli 2017 alle 18-vuotiaita) enemmistö Suomessa asuvista somaleista on nykyään syntynyt täällä.
Kaikki tämä oli kuitenkin vasta alkua. Schengen-sopimuksen astuttua voimaan siirtolaisuus Suomeen sen kaikki muodot huomioiden on ollut tasaisesti kiihtyvää, niin että edes paljon kohkattu “Euroopan siirtolaisuuskriisi” vuonna 2015 ei muodostanut tilastoissa havaittavaa poikkeusta. Jokainen pääkaupunkiseudulla tehty väestöennuste on tähän mennessä osoittautunut reippaasti alakanttiin arvioiduksi. Luotettavimmaksi olen havainnut Kuntaliiton ennusteen vieraskielisen väestön kasvusta 2020–2040, jonka kaikkein korkein kasvu-ura on vastannut 2020-luvulla tilastoitua todellisuutta. Vieraskielisen väestön kokonaismäärä on ylittänyt jo puoli miljoonaa. Joka kymmenes Suomessa asuva on vieraskielinen, ulkomaalaistaustainen, tai miten asia nyt halutaankaan ilmaista. Vantaan osalta puhutaan jo joka neljännestä, lasten osalta joka kolmannesta. Tietyillä asuinalueilla vieraskielisten lasten osuus on 70–80 %. On mahdollista löytää lastentarhoja, jossa ei ole enää yhtään suomalaista. Nykyisellä eksponentiaalisella kasvu-uralla vieraskielinen väestö muodostaa Vantaalla enemmistön jo 2030-luvun alussa.
Suomalaisten määrä kääntyi tosiasiallisesti laskuun jo vuonna 2014. Ilman siirtolaisuutta maan väkiluku vähenisi koko ajan kuolleisuuden ylittäessä syntyvyyden. Ei olisi tarvetta rakentaa uusia kaupunginosia tai ratikkalinjoja. Alati vanhenevaan väestöön ja kantaväestön romahtavaan syntyvyyteen ei ole olemassa lääkettä – jos olisi, se olisi jo löydetty. Edessä on hidas, vuosikymmeniä kestävä taantuma ja verotulojen jatkuva supistuminen terveys- ja eläkemenojen niellessä koko ajan suuremman osan julkisista rahoista. Tai olisi, elleivät wolt-kuskeja, uber-takseja, marjanpoimijoita ja muita orjia himoavat neropatit olisivat keksineet korjata kestävyysvaetta siirtolaisuudella, ikään kuin ihmiset olisivat keskenään vaihdettavia pelinappuloita suuressa simulaatiossa jossa BKT:n kasvu ja osakkeenomistajille maksettava osinko on ainoa pyhä arvo.
Siirtolaisuus ei paikkaa kriisiä, se pahentaa sitä kaikilla tasoilla. Siirtolaiset tarvitsevat asuntoja (ja menevät asunnontarpeessa kantaväestön edelle). Kysyntä nostaa asuntojen hintoja ja ahneet rakennuttajat rakentavat koko ajan pienempiä asuntoja, jotka heikentävät suomalaisten lastenhankkimisintoa entisestään. Suuret kieli- ja kulttuurierot rapauttavat luottamukseen perustuvaa pohjoismaista yhteiskuntaa ja sosiaalista koheesiota. Kehitysmaasiirtolaisuuden nettovaikutus kuntataloudelle on negatiivinen silloinkin, kun se on ns. työperäistä. Elinkaarikustannukset huomioiden säästöä tulisi jo yhdessä vuodessa, vaikka jokainen lähtijä saisi lentolipun kotimaahansa ensimmäisessä luokassa ja 10 000 euroa kannustinrahaa puhtaana käteen (olettaen tietenkin, että hän ei palaisi takaisin). Vantaalla maksettavista Kelan etuuksista puolet menee vieraskielisille. Mutta jopa raha on loppujen lopuksi toisarvoinen asia verrattuna väestön monimuotoistumisen ja nykyisen Baabelin kielteensekaannuksen vaikutukseen kielen ja kulttuurin olemassaololle. Vantaa suorastaan ylpeilee, että täällä puhutaan 122 eri kieltä. En ihan kykene ymmärtämään, miten siitä ettei kukaan ymmärrä toistaan on tehty ihanne.
Englantilainen voi aina muuttaa Uuteen-Seelantiin, Australiaan tai Amerikkaan. Arabian puhujilla on peräti 22 maata mistä valita. Suomalaista kulttuuria on vain Suomessa. Olemme saavuttaneet kehityksessä sen pisteen, että suomenkielisen palvelun saaminen on muuttunut pääkaupunkiseudulla ylellisyydeksi ja suomen kieli on katoamassa sekä kouluista että yliopistoista. Hoitajien kielitaidon puute tuottaa hoitovirheitä ja kuormittaa suomenkielisiä kollegoita. Ravintoloiden henkilökunta puhuu etupäässä muuta kuin suomea. Koulut eriytyvät ripeään tahtiin. Suomalaiset vanhemmat, jotka haluavat lapselleen hyvän ja turvallisen kouluympäristön, laittavat nyt lapsensa erityiskouluihin tai – ironisesti – ruotsinkieliseen kielikylpyyn. Kielen mukana katoaa myös Suomen mieli – ylisukupolvinen me, suomalainen tapa ajatella ja hahmottaa maailmaa. Kun äidinkielemme rappeutuu englannin ja eksoottisempien tulijoiden kaksoisvaikutuksesta, se kääntyy tielle jolta on vaikea poiketa. Lopputulemana on itse suomalaisuuden lakkaaminen sellaisena kuin sen tunnemme.
Tämä kaikki ei tietenkään tarkoita, että olisi olemassa joku ikuinen ja muuttumaton ur-suomalaisuus. Itämerensuomalaiset tulivat tänne vasta joskus parisentuhatta vuotta sitten ja assimiloivat edeltävät kansat, jotka puhuivat etupäässä meille tuntemattomia kieliä. Välissä meitä on hallittu ruotsiksi ja venäjäksi. En ole erityisemmin kiinnittynyt suomalaiseen kulttuuriin, nauti suomalaisesta luonnosta tai pidä kansanluonteestamme, mutta olen syntynyt suomalaiseksi. Se ei ole valinta. Olen osa ylisukupolvista suomalaisuutta, sen historiaa, sen jatkumoa, ja siksi tämä kaikki tuottaa minulle jatkuvaa henkistä tuskaa. Kyse on kuitenkin Suomen asutushistorian radikaaleimmasta muutoksesta viimeiseen kahteentuhanteen vuoteen. Esivanhempani ovat assimiloituneet suomalaisuuteen. Aivojeni käyttöliittymä on suomeksi. Laajemmin olen eurooppalainen. Euroopan historia, kielet ja kulttuurit ovat minunkin historiaani. Valitettavasti nekin kuuluvat etupäässä jo menneisyyteen. Väestöpyramidit ovat kaikkialla samanlaiset: syntyvyys romahtaa, vanhusten osuus kasvaa. Euroopan ulkopuolisen väestön osuus kasvaa eksponentiaalisesti. Esimerkiksi Brysselissä jo 70 % lapsista on juuriltaan Euroopan ulkopuolelta. Id al-Fitr on paljon suurempi juhla kuin pääsiäinen.
Lähivaaleissa ihmisillä on tapana fiksoitua sellaisiin paikallisesti merkittäviin mutta pitkällä aikavälillä merkityksettömiin kysymyksiin kuten rakennettaanko jonnekin uusi pyörätie tai silta, tai onko kaupungissa pakollinen kasvisruokapäivä. Hieman merkittävämpi asia on vaarantuneiden luontoalueiden suojelu (esim. uhanalaista halavasepikkää tavataan ainoastaan Vantaan Mätäojalla). Nämä ovat turvallisia asioita antaa kansalaisten päätettäviksi. Kaikki isoimmat päätökset tapahtuvat aina mielipidettä kysymättä. Helsinkiläiset eivät halunneet luopua Malmin lentokentästä, mutta niinpä se vain lakkautettiin. Moniko on rehellisesti äänestänyt sen puolesta, että haluaa elää vähemmistönä omassa maassaan? Kysymys kehystetään tavanomaisesti luonnonilmiöksi, toisin sanoen epäpoliittiseksi asiaksi jolle ei voi mitään ja johon ei voi ottaa kantaa. Väestöt vaihtuvat, vips vain, yhtä luonnostaan kuin sepelkyyhkyjen muutto Nizzasta Ristiojalle. Tapahtunut kehitys on kuitenkin ollut poliittinen valinta, lukemattomien päätösten ja päättämättä jättämisten lopputulema.
Minulla ei ole harhaluuloja siitä, että millekään edelläkuvatulle olisi jotain tehtävissä. Koska juurisyyhyn puuttuminen on tehty mahdottomaksi, kaikki toimenpiteet koulujen tai terveydenhoidon pelastamiseksi väestön vanhenemisen ja massasiirtolaisuuden aiheuttamassa ristipaineessa on Titanicin kansituolien järjestelyä. Näen jo, mitä seuraavina vuosina tulee tapahtumaan. Konservatiivit käyvät puolustustaisteluun ns. paremman väen alueiden säilyttämiseksi ja kaipaavat aidattuja yhteisöjä (gated community). Liberaalit taas haluavat varmistaa, ettei kukaan pääse muutosta pakoon. Kaikille maistuu yhtä lailla urdua puhuvan wolt-kuskin kotiovelle kiikuttama eksoottinen ateria. Koulujen vaatimustasoa mieluummin höllennetään kuin tunnustetaan osaamistason jatkuva lasku. Päin prinkkalaa olevien asioiden korjaamisen sijaan palkataan tutkijoita selittämään, miksi ne eivät ole päin prinkkalaa. On esimerkiksi nationalistista väittää, että ihmisellä olisi luonnostaan yksi äidinkieli, kuten tutkijat Länsisalmi ja Autere sanovat uudessan kirjassaan. Niinpä ei ole ongelma, että suomalaislapset eivät enää opi suomea päiväkodeissa, koska sekakieli on luonnollinen olotila. Wallah, bro.
Poliitikoilla on velvollisuus kertoa äänestäjille kauniita ja myönteisiä asioita, koska ilman uskoa tulevaisuuteen jää jäljelle vain apatia. Jos ihmiset todella ymmärtäisivät millaista globaalia nollasummapeliä me oikeasti pelaamme ja mitä seuraavilta 75 vuodelta on mahdollisesti odotettavissa, myös tämän junan konduktöörit siirtyisivät oitis ravintolavaunuun ryyppäämään. Minä en pidä itseäni poliitikkona enkä halua sellaiseksi, joten voin vapautuneesti kertoa asiat kuten miltä ne minusta näyttävät luettuani neljännesvuosisadan talous- ja sosiaalihistoriaa. Tästäkin huolimatta olen velvollisuudentunnosta ehdolla alue- ja kunnallisvaaleissa Vantaalla. Mikäli kirjoitukseni resonoivat, minua voi äänestää numeroilla 359 ja 2520.
Lopuksi myönteinen ajatus Ristiojan Piisamirotalta. Romahdukset ovat aina seuranneet toisiaan. Niitä ei voi estää, mutta niitä voi loiventaa ja kylvää samalla siemeniä tulevia yhteiskuntia varten. Todella pitkällä aikavälillä kaikki on turhaa, istutanpa omenapuun.
Mutta jos minulta kysytään, mitä pitäisi tehdä huomenna, vastaisin:
– Kaavoituksessa painopiste pitäisi muuttaa kerrostaloista pientaloalueisiin. Vantaan nykyinen kasvusuunnitelma houkuttelee työttömiä. Pientaloalueet houkuttelisivat työssäkäyviä perheitä. Lähiluontoa on säästettävä niin paljon kuin mahdollista. Julkisessa rakentamisessa pitäisi hylätä nykyinen betoni- ja lasitorniajattelu kokonaan ja palata rakentamaan taloja ihmisille. Vaatia rakennuksia, jotka ovat kauniita katsella myös jalankulkijan perspektiivistä.
– Kouluissa on luovuttava inkluusiosta ja avoimista tiloista ja panostettava häiriöttömyyteen. Luokkakokoja pitäisi pienentää merkittävästi etenkin siellä missä ongelmat ovat suurimpia. Kouluilla pitäisi olla mahdollisuus kieltää kännyköiden käyttö koko päivän ajaksi. Älylaitteet ovat keskittymiskyvyn ja lukutaidon pahimpia vihollisia. Kielen osaamisesta on pidettävä kiinni ja jatkuvasta tulkkaamisesta luovuttava.
– Väestön ikääntymisen aiheuttamia ongelmia voi lieventää investoimalla automaatioon niin paljon kuin mahdollista. Tekoäly tulee todennäköisesti eliminoimaan paljon turhaa työtä ja työpaikkoja etenkin korkeakoulutetusta keskijohdosta. Mitä muuhun työvoimapulaan tulee, sitä ei ole olemassa niin kauan kun kysynnän kasvu ei näy kohoavina palkkoina. Huoltosuhteeseen liittyviä ongelmia ei voi ratkaista maahanmuutolla.
– Ceterum censeo mitä siirtolaisuuteen tulee, kaikki sosiaalietuudet pitäisi muuttaa viipymättä kansalaisuusperusteisiksi.
