Isoveljeni Jan ilmestyi taas jälleen kerran uniini, pompahtaen esille kuin ektoplasma, pyytämättä ja yllättäen. Kaikista kiusallisinta on, ettei hän näytä olevan tietoinen omasta kuolemastaan. Miten epämiellyttävä sosiaalinen tilanne. Isäkin oli silminnähden vaivaantunut. Asiaa lähestyttiin kierrellen ja kaarrellen. Harvoin uni-Jan on suostunut katoamaan takaisin unohduksen sfääreihin pelkästään tiukasti väittelemällä, vaan kaamio on jäänyt elävien maille. Aivan erilainen tapaus kuin Aslak, jota ei tavoita edes alitajunta. Unimatkojeni aikana olen nähnyt hänestä vain varjon. Ehkä asiaan vaikuttaa, ettei Jan ei halunnut kuolla; Aslak poistui omasta vapaasta tahdostaan. Joka kerran kun kuulen säkeen “softly in the gloom they heard the birds”, tunnen väristyksen ihollani. Saamelaiset uskoivat että ihmisen sielu elää niin kauan kun hänet muistetaan ja hänestä lauletaan, ennen elämänvoiman sulautumista esi-isien numeeniseen massaan…

Ajatukset kääntyvät usein kuolemaan tavalla, joka olisi ehkä ominaisempaa 60-vuotiaalle kuin 30-vuotiaalle. Kuolema on toki osa elämää, erottamaton maksu joka meidän kaikkien on maksettava syntymästä. Lineaarinen aikakäsitys saa elämän vaikuttamaan vuoristoratakyydiltä joka päättyy betoniseinään, eikä vaunusta uskalla hypätä kesken pois. Syklisesti ajatellen voisi olla yhtä perusteltua pelätä syntymää kuin kuolemaa (monet väittävät nähneensä ihmisiä heidän kuolemansa jälkeen, mutta onko kellään prenataalisia visioita?).

Toisinaan tunnen itseni Jacopo Belboksi. Trumpetin sijasta minulla on Cembalo, pelot ovat identtiset. Belbon tavoin itsekritiittisyyteni on saanut minut julistamaan, etten koskaan kirjoita mitään omaa (vaikka kirjoittaminen on selvästi minulle intohimo). Jo kaksikymmentä vuotta olen tehnyt vain pastisseja toisten tekstistä, toisten tyyleistä, jopa Historiasta (mikä muukaan Historia on kuin kertomus, kollektiivinen tarina). Olen yhdistellyt historioita, etsinyt lainalaisuuksia, soveltanut laajoja kaaria kirjoittaakseni fiktiivisiä historioita fiktiivisille kansoille, joista tekee todellisia se, etten ole keksinyt niille mitään sellaista mitä ei olisi oikeasti tapahtunut jonain aikana jossakin. Ensimmäisen kosmokseni loin jo kauan ennen lukioikää. Piirustusarkistoni on yhä täynnä sekalaista arcanaa tuolta ajalta: fiktiivisiä juna-aikatauluja, imaginääristä kartografiaa, mielikuvituksellista etnografiaa. Demiurgina itselleen itse.

Joskus minäkin ajaudun liian syvälle itseeni, jonnekin itsetutkiskelun ja itseinhon välisille aavoille paljakoille. En silti suunnittele ripustautumista heiluriin. Parempi ripustautua hetkiin, viinin helmeilyyn, mätänevien lehtien tuoksuun, talvitien kirkkauteen, roomalaisen helteen paahteeseen. Panta rei…

Arvoisat lukijat, toivottavasti voitte yhtä hyvin kuin minä, tai mieluummin vielä paremmin. Kuka teistä haluaa lähteä viikolla 33 elokuussa Roomaan? Minä olen joka tapauksessa menossa, mutta en pahastuisi matkaseurastakaan. Etenkin jos VRBS AETERNA on rakas.

Viime perjantai oli vuoden ensimmäinen hellepäivä ja minulle ensimmäinen urheilupäivä sen jälkeen, kun hajoitin nilkkani kuukausi takaperin. Kilometrejä koitui konservatiivisesti, sillä jäin makaamaan Hietaniemen rannalle kallionkoloon lukemaan mainiota mikrohistoriaa (Buccaneers Realm: Pirate life on Spanish Main 1674-1688). Välimerellisen lämmön jälkeen oli nautinto viilettää taas halki nukkuvan, öisen kaupungin. Aamulla näin unta jossa olin päätynyt meriarkeologiseen kenttätyöhön Barösundiin Suomenlahden saaristoon.

Heittäkää minua sähköpostilla, mutta älkää pahastuko jos en satu vastaamaan. En ole jaksanut lukea postiani muutamaan viikkoon. Puhelimella minut tavoittaa parhaiten. Unettomuuden aikana rakentelen pienoismallia Pelargirin kaupungista kuningas Tarondorille…

Teidän aina uskollinen ystävänne,

Olen jo vuosia miettinyt, miten voisin kirjoittaa kirjan jonka kanteen voisi laittaa sekä tissit että hakaristin. Mikään ei näet myy paremmin kuin seksi ja natsit, sen huomaa Akateemisen kirjakaupan historiaosastollakin. Uutinen natsien salaisista pornoelokuvista osoittautui käsittääkseni ankaksi, mutta nyt Patrick Buisson on julkaissut Ranskassa kohua herättäneen kirjan 1940-1945 Années Erotiques, joka väittää että ranskalaisnaisten seksuaalinen vapautuminen alkoi tosiasiassa Saksan miehitysajasta. Touché!

Perinteinen kansallisesti värittynyt kertomus muistaa vain pelon, nälän ja vastarinnan. Urbaanin myytin mukaan isänmaalliset ranskalaiskurtisaanit kieltäytyivät palvelemasta saksalaisia sotilaita. Buissonin mukaan miehitetyssä Pariisissa oli lähinnä käynnissä vuosisadan bileet. Valokuvissa pariisilaiset nauttivat elämästään ja pitävät hauskaa kuin viimeistä päivää miehityksen alla. Buissonin kuvaama seksuaalinen vapautuminen tapahtui osittain myös Saksassa sodan lopussa.

Lukemattomilla ranskattarilla, joiden aviomiehet olivat sotavankileirillä, oli suhde saksalaisten sotilaiden kanssa. Eikä vain saksalaisten, vaan ylipäätään kaikkien jotka kykenivät auttamaan heitä taloudellisesti: työnantajat, velkojat, naapurit. Bordellit toimivat ylikierroksilla ja miehitysaikana Pariisissa oli noin 100 000 sivutoimista ja ei-ammattimaista kurtisaania, joita nuoret “vaaleat barbaarit” houkuttivat. Säännöstelyn aikana ruumis on arvokasta valuuttaa. Seksuaaliseen aktiivisuuteen kannusti myös ulkonaliikkumiskielto. Syntyvyys nousi koko Ranskassa hurjasti vuonna 1942, vaikka 2 miljoonaa miestä oli sotavankina.

Toinen vasta julkaistu mielenkiintoinen kirja on Rochus Mischin, Hitlerin puhelinvaihteen hoitajan Der letzte Zeuge (Viimeinen todistaja), joka sisältää muun muassa huomioita Hitlerin yksityiselämästä. Iltalehti raportoi tyylilleen uskollisena (Hitler oli hauska mies, IS 25.6.2008) miten diktaattori veisteli vitsejä lähimmistä alaisistaan ja työtovereistaan – itseironiaan rahkeet ei kuulemma riittäneet.

Erityisen paljon Hitler mollasi Luftwaffen eli ilmavoimien komentajaa Hermann Göringiä, joka tunnettiin viehtymyksestään kunniamerkkeihin ja seremonioihin. Hitler kertoi, miten Göringin vaimo yllätti miehensä makuuhuoneesta heiluttelemassa marsalkan sauvaa kalsareidensa yllä.

- Minä ylennän alushousuni päällyshousuiksi, Göring vastasi ihmettelyyn.

Hitler vitsaili myös Goebbelsista paskanpuhumisen uutena kansainvälisenä mittayksikkönä.

Uusimmassa Archaeology-lehden numerossa oli juttua seminaarista, jonka eri alojen tutkijat olivat järjestäneet kritisoidakseen Jared Diamondin uutta kirjaa Collapse: How Societies Choose to Fail or Succeed. Kritiikki tulee hieman yllättävästä suunnasta, ottaen huomioon että Diamond on puolanjuutalaista syntyperää oleva liberaali evoluutiobiologi, jonka eräänä tavoitteena on omien sanojensa mukaan todistaa ettei eurooppalaisten menestys maailmanhistoriassa johdu älyllisestä, geneettisestä tai muustakaan paremmuudesta vaan lähinnä sattumasta. Diamondia on tästä huolimatta syytetty jo edellisen teoksensa Gun, Germs and Steel perusteella eurosentriseksi deterministiksi. Ilmeisesti sen vuoksi, ettei Diamond ole muodikkaasti vedonnut postmoderniin relativismiin vaan lähinnä ekologisiin tekijöihin.

Näyttää siltä, että joukko alkuperäisistä amerikkalaisista kansoista polveutuvia tutkijoita on närkästynyt Diamondille myös siksi, että hän käyttää etelä- ja väli-Amerikan sivilisaatioita esimerkkeinä “epäonnistuneista yhteisöistä” (failed societies). Faktuaalisia virheitä tai kiistanalaisia kohtiakin Diamondin kirjoista on löytynyt, mikä ei toisaalta ole mikään ihme ottaen huomioon että Diamond kirjoittaa globaalin mittakaavan ympäristöhistoriaa hulppean pitkällä aikajanalla. Suurten linjojen maalaajia kuitenkin tarvitaan. Itse asiassa Diamondin herättämä närkästys muistuttaa suuresti sitä porua, jonka Kalevi Wiik sai aikaan kielitieteilijöiden parissa kirjallaan eurooppalaisten juurista.

Mielenkiintoisin kritiikki tulee kyllä ehdottomasti Alabaman yliopiston antropologilta Christopher Taylorilta, joka eli tutsi-vaimonsa kanssa keskellä Ruandan kansanmurhaa. Kun Diamond näkee Ruandan kansanmurhan syynä ylikansoituksen ja siitä seuranneen maan köyhtymisen, Taylor näki tilanteen paikan päällä eri tavoin:

Taylor explains how he then analyzed political cartoons published in Rwandan newspapers for clues to the horrible events. He says the cartoons showed that modern Rwandans linked the presidency to traditional concepts of sacred kingship and fertility rites. During periods of drought and stress, the king could be sacrificed for the people. At the time of the assassination, Rwanda was going through a drought, and also suffering economically because of a global drop in the price of coffee, the country’s main export. The assassination of the president in this context had a symbolic meaning that Taylor argues also played a role in the genocide.

Kaiken sen perusteella, mitä olen lukenut ja ymmärtänyt Afrikan etnisistä konflikteista, tuo saattaa pitää jopa paikkaansa. Ihmisen käyttäytymistä suuressa mittakaavassa selittävät teoriat, jotka edellyttävät ihmisen olevan pohjimmiltaan järkevä olento, unohtavat sen että homo sapiens pystyy varsin usein käyttäytymään täysin irrationaalisesti. Maaginen ajattelu ei ole ominaista vain Afrikalle, se on siellä vain näkyvämmin esillä.

Poimin kirjallisen meemin. Tarkoitus on ottaa lähin kirja käteensä ja kirjoittaa kolme virkettä sivulta 23. Minun tapauksessani ohjeet tuottavat seuraavanlaista tekstiä:

Kuinka monet kauppiaat laiminlyövät kauppansa ja liikeasiansa seuratakseen paheidensa ja hillittömyyksiensä polkua kapakoissa, peliluolissa, tanssiaisissa, naamiaisissa, teattereissa, hullutteluissa ja oopperoissa siinä määrin, että tätä aikaa voi totisesti kutsua huikentelevaisuuden ja huvitusten aikakaudeksi. Teatterit ja tanssiaiset täyttyvät nykyään enemmän porvareista ja nuorista kauppiaista kuin säätyläisistä ja huomattavien perheiden jäsenistä. Kauppiaat käyttävät nykyään toisenlaista vaatetusta kuin heillä oli ennen tapana käyttää ja koristavat itsensä pitkillä peruukeilla ja miekoilla, kaikkia ammatin vaatimattomia tunnusmerkkejä ylenkatsotaan ja ne hylätään kokonaan.”

Kyseessä on, hieman yllättäen, kuuluisa englantilainen kirjailija Daniel Defoe (1661-1731) ja Complete English Tradesman, vol 1., lyhennelmän suomentanut Liisa Olanne ja Sirkku Palosuo. Rakastan vanhoja kirjoja ja erityisesti 1700-luvun teosten nimiösivuja virstanpituisine otsakkeineen: “TÄYDELLINEN ENGLANTILAINEN KAUPPIAS ja miten häntä ohjataan KAUPAN eri aloilla ja vaiheissa, alkaen hänen Liike-elämään Astumisestaan siitä Poisvetäytymiseen asti. Tarkoitettu kaikkien Sisämaan Kauppiaittemme Käyttöön, yhtä hyvin Kaupungeissa kuin Maaseudulla.” Ja alla 28-kohtainen sisällysluettelo.

Kaikista muinaisista opaskirjoista minulla on kuitenkin erityinen perversio vanhaan lääketieteeseen aina Soranoksen Gynaecologiasta, varhaisista pneumaatikoista ja Galenoksesta lähtien. Viihdelukemistooni kuuluukin mm. Rovasti Heumannin lääkkeet (1900-luvun alusta) ja Elias Lönnrotin Suomalaisen talonpojan koti-lääkäri. Sitä on hauska lueskella näin sairaana. Erityisesti Lönnrotin tavattoman rikas kieli ihastuttaa. Tällä viikolla olen ollut kolme neljä päivää kuumeessa. Kotilääkärin mukaan silloin on “kowin tarpeellinen asia waarinottaa”:

1:ksi, että sairas on heti taudin alussa, mitä aikaisemmin sitä parempi makaa paikallansa wuoteella; 2:ksi, käytetään lensiöissä, haalioissa, amme=kylwyisssä, jospa tawallisessa saunassaki, kun waan tarkoin wilustumisesta sieltä tupaan tullessa warotaan, taikka pestään ja hierotaan ihoa lensiällä wedellä etikan kanssa; 3:ksi, että hän nautitsee janonsa ja tarpeen mukaan kylmänhaaliata wettä juomaksi; 4:ksi, saapi lawemankia joka päiwä; 5:ksi, pitää sinappipuuroja pohkioilla ja jalkapohjilla; 6:ksi, korjataan muutenki kaikella tawalla hywin ja huolellisesti ja kohdellaan armeliaisuudella, kärsiwällisyydellä, jonka ohessa laitetaan, että saapi lääkäriä ja pappia puhutella ynnä kaikkea muuta, jolla tulisi lewotetuksi ja lohdutetuksi.

Ihan hyviä vinkkejä, paitsi se lawemanki, ts. peräruiske, joka oli muinoin pitkäänkin muodissa ollut hoitokeino vaivaan kuin vaivaan. Kuten kuppaus, se saattoi olla potilaan terveydelle pikemminkin haitaksi.

Post scriptum: Unohtui ihan maininta Gananderin Maa-miehen koti-apteekki!