Panoptikon oli englantilaisen yhteiskuntafilosofin Jeremy Benthamin kehittämä vankilatyyppi. Pyöreässä rakennuksessa kaikki sellit ovat rakennuksen ulkokehällä ja niiden keskiosan puoleinen seinä on kalteroitu tai läpinäkyvä. Keskellä olevasta tornista on mahdollista valvoa samaan aikaan kaikkia vankeja ilman, että he itse tietävät, milloin heitä tarkkaillaan. Panoptikonissa vangeilla ei siis ole koskaan minkäänlaista yksityisyyttä.
Euroopan Unionin digipalvelusäädös (DSA) ja erityisesti ns. chat control, jota komissaari Henna Virkkunen (kok.) tarmokkaasti ajaa lastensuojelun verukkeella, mahdollistavat Euroopan laajuisen panoptikonin, jossa kaikkia kansalaisia ja kaikkea heidän digitaalista viestintäänsä tarkkailtaisiin joka hetki ilman, että heillä itsellään olisi tästä tietoa tai mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Chat control tarkoittaisi kaiken suojatun digitaalisen viestinnän salauksen murtamista ja algoritmista seulomista (jotain, mitä Google, Facebook ja Microsoft tekevät jo nyt). Mikäli tekoäly löytää jotain omasta mielestään lainvastaista, se välittää löydöksensä automaattisesti viranomaisille ja valituille kansalaisjärjestöille.
Digipalvelusäädös (Digital Services Act, DSA) on taas yksi kunnianhimoisimmista yrityksistä globaalin digitaalisen tilan säätelemiseksi. Se edustaa merkittävää siirtymää siinä, miten ymmärrämme sananvapauden, yritysvastuun ja valtion roolin internetissä. Aiemmin erilaiset internet-alustat ovat voineet päättää säännöistään vapaasti – jotkut sanoisivat, että mielivaltaisesti. DSA luo ylikansallisen, hajautetun säätelykerroksen, joka perustuu luotettuihin ilmiantajiin (trusted flaggers). Luotetun ilmiantajan aseman myöntää kunkin jäsenvaltion digipalvelukoordinaattori, suomessa Traficom. Hakijan on oltava alustoista riippumaton asiantuntijaorganisaatio. Ilmiantajan rooli on varattu kansalaisjärjestöille, mutta joukossa on yllättäen myös yksityisiä yrityksiä.
Suomessa Traficom on myöntänyt luotetun ilmiantajan aseman kolmelle taholle: Pelastakaa lapset ry:lle, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:lle (TTVK) ja Somis Enterprises Oy:lle (Someturva). Suomi on ollut etujoukossa: ensimmäiset luotetut ilmiantajat tulivat nimenomaan Suomesta. Someturvan takaa löytyy sosiaalipsykologian tohtori Suvi Uski, Antti Tolppanen ja Kaarlo Haikonen. Someturvakin kehystää itsensä lasten ja nuorten suojelijaksi. Uskin mukaan some on turvaton ja haitallinen, algoritmit ovat manipuloivia, eikä käyttäjien hyvinvointi kiinnosta alustoja (tästä on vaikea olla eri mieltä). Someturvan toiminta-aluetta on kuitenkin myös poliittinen puhe eli ns. vihapuhe. Someturva on kaupallinen toimija, mutta toimii osana EU:n moderointiekosysteemiä. Tämä on vain yksi esimerkki tavasta, jolla DSA siirtää normatiivista valtaa tahoille, joilla on asiassa vahva liiketoimintaintressi.
Kun luotettu ilmiantaja tekee ilmoituksen, DSA edellyttää, että verkkoalustan on otettava se käsittelyyn ennen tavallisten käyttäjien raportteja. Verkkoalustan on poistettava luotetun ilmiantajan ilmiantama sisältö, tai siihen voidaan kohdistaa massiivisia sakkoja – jopa 6 % globaalista liikevaihdosta. Järjestelmässä on monia vakavia sananvapausongelmia. Laittoman tai haitallisen sisällön määritelmä on subjektiivinen ja maasta toiseen vaihteleva. Mikä on “vihapuhetta” Saksassa, ei välttämättä ole sitä Suomessa, saatika Yhdysvalloissa, jossa kaikenlaista puhetta suojaa perustuslain ensimmäinen lisäys. DSA antaa luotetuille ilmiantajille oikeuslaitokseen verrattavan vallan tulkita lakia hyvinkin laveasti oman ideologiansa tai missionsa kautta, mikä johtaa laillisen, mutta kiistanalaisen puheen vaientamiseen.
Koska alustoja uhkaavat valtavat sakot, niillä on myös kannustin poistaa sisältöä “varmuuden vuoksi”. Vaikka DSA edellyttää, että ilmiantajien on oltava “riippumattomia”, mikään ei estä nimeämästä luotetuiksi ilmiantajiksi vain tiettyä maailmankuvaa edustavia järjestöjä, jolloin asetus muuttuu työkaluksi EU:n laajuiseen poliittiseen sensuuriin välikäsien kautta. Viranomaiset voivat painostaa alustoja ilmiantajien kautta, jolloin varsinainen sensuuri on ulkoistettu yksityisten toimijoiden väliseksi yhteistyöksi ilman oikeudenkäyntiä. Viranomainen voi vastaavasti väittää käsiensä olevan puhtaat.
Internetin valvonta pelkästään ihmisvoimin on käytännössä mahdotonta, joten valvonta tapahtuu tekoälyn avulla algoritmisesti. Kun algoritmit opetetaan tunnistamaan laitonta sisältöä luotettujen ilmiantajien käsitysten perusteella, ilmoittajien omat asenteet ja ennakkoluulot koodautuvat pysyväksi osaksi koko verkon infrastruktuuria. DSA käytännössä pakottaa alustat digitaaliseksi panoptikoniksi, jossa sananvapauden tulkinta siirtyy tuomioistuimilta nimeämättömille asiantuntijaryhmille ja algoritmeille. Vallansiirto ei näytä vallansiirrolta, vaan asiantuntijuuden käyttöönotolta. Kontrolli on hajautettu, mutta vaikutus keskitetty.
