Jäljittelevässä fantasia- ja tieteisviihteessä on yksi hyvin ärsyttävä klišee, jota inhoan enemmän kuin muita: tapa yleistää kokonainen kansa, rotu tai lajin yhden ainoan henkilön ominaisuuksien perusteella. Se on älyllistä laiskuutta kirjoittajan osalta ja törkeää aliarvioimista lukijan osalta. Se tekee maailmasta suppeamman ja vähemmän uskottavan. Toinen vastaava klišee tunnetaan kansainvälisesti hattujen maailman nimellä: kokonaisella lajilla tai planeetalla on vain yksi ominaisuus.
Robert E. Howardin ohella kukaan muu ei ole vaikuttanut fantasiakirjallisuuteen niin paljon kuin J. R. R. Tolkienin kaikkivoipa haamu, joka kammitsoi ihmisten mielikuvituksen tuottamaan toinen toistaan tylsempiä plagiaatteja Keski-maasta. Keskinkertaiset kirjailijat poimivat Tolkienin rakastetut henkilöhahmot ja monistivat heidät kansoiksi. Yleensä tuntemus Keski-maasta rajoittui vain Taruun sormusten herrasta. Näin syntyi klišeinen kuva kirvestä heiluttavista ja olutta rakastavista kääpiöistä (jotka ovat kaikki kopioita Gimlistä), eteerisistä hoikista puussa asuvista haltioista jotka ovat kaikki jousiampujia (kuten Legolas) ja puolituisista, jotka ovat kaikki kuten Bilbo Reppuli.
Tolkienin rodut olivat vivahteikkaampia. Haltiat saattoivat olla pikkumaisia ja verenhimoisia miekkamiehiä kuten Fëanor tai parrakkaita seppiä kuten Celebrimbor. He saattoivat juoda itsensä pöydän alle Dorwinionin viinistä tai tehdä julmia kepposia kuten Thranduilin väki. Rautavuorten kääpiöt suosivat aseinaan lyhyitä miekkoja ja jousia eikä suinkaan kirveitä ja sotavasaroita. Kääpiöiden joukossa oli myös taitavia viulun- ja harpunsoittajia ja viini maistui heille paremmin kuin olut. Mistäpä he olisivat olutta saaneetkaan maanalaisiin kivikaupunkeihinsa? Historiallinen olut matkusti huonosti ja juotiin yleensä siellä missä se pantiin, kun taas viini kulki tynnyreissä kaikkialle missä oli vesireittejä. Edes puolituiset eivät aina olleet niin laiskanpulskeita ja rauhaarakastavia: vanhoina nälkävuosina Härkäräikkä Tuk johti hevosen selästä hobittiväen sotaan hiisiä vastaan ja iski hiisien kuninkaalta pään irti sotanuijallaan.
Tieteisviihteessä tämä klisěe on ollut sitkeämpi kuin kuppa pariisilaisessa bordellissa. Tähtien sota -fanit ovat tuottaneet sen avulla kokonaisen leegion kirjoja, sarjakuvia, piirrettyjä ja elokuvia. Jokaisella planeetalla on vain yksi ilmasto, jokainen vieras laji on identtinen ainoan tunnetun edustajansa kanssa. Koska Jabba the Hutt on kriminaali, kaikki huttit ovat kriminaaleja. Kun Mon Mothma sanoo “Many Bothans died to bring us this information”, nämä neropatit päättelevät että kaikki bothanilaiset ovat vakoojia ja heidän koko yhteiskuntansa pyörii vakoilun ympärillä. Tämä on naurettavuudessaan samaa luokkaa klassisen varkaiden killan kanssa: fantasiakirjallisuuden varmasti törkein klišee on kaupunki jossa kaikki ovat varkaita.
Vanha 1960-luvun Star Trek suorastaan rakastelee tätä klišettä siihen pisteeseen asti että se lakkaa olemasta ärsyttävä ja muuttuu riemukkaaksi. Jaksossa A Piece of the Action on maailma, jossa kaikki elävät gangsterielokuvista tutussa 1920-luvun Chicagossa, jaksossa Bread and Circuses kaikki planeetan asukkaat ovat muinaisia roomalaisia ja Patterns of Forcessa oikeita operettinatseja käsivarsinauhoineen ja hakaristeineen. Niin kauan kun teos ei ota itseään lainkaan vakavasti, klišeista voi saada irti paljon hupia. Star Trekin tapauksessa ilmiön takana oli myös tietoinen pyrkimys säästää rahaa kierrättämällä Paramountin studiolla käytettyjä pukuja ja lavasteita.
