Euroopan johtajat ovat kaikkien puheiden jälkeen tulleet yksimielisesti siihen lopputulokseen, että nyt pitäisi lopettaa puhuminen ja siirtyä puheista tekoihin. Luvassa lienee siis huippukokouksia ja komiteoita, joissa keskustellaan lisää siitä miten puheista on siirryttävä tekoihin. Vastuulliset ja aikuiset johtajat olisivat tehneet jotain helmikuussa 2022. Kaukaa viisaat olisivat voineet ymmärtää yksipuolisen aseistariisunnan ongelmat vuonna 2014 tai jo vuonna 2008, jolloin Venäjä hyökkäsi Georgiaan.
Euroopan jälleenvarustautuminen tuntuu olevan yksi Sisyfoksen kivi, jota ei saa koskaan maaliin asti. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Tanska, joka monessa muussa kysymyksessä on onnistunut toimimaan järkevästi. Vuodesta 1675 lähtien Tanska valmisti kaikki tarvitsemansa ampumatarvikkeet Krudtenin arsenaalissa. Sitten Neuvostoliitto lakkasi olemasta, Eurooppa leikkasi puolustusbudjettinsa minimiin ja asevoimat ajettiin alas. Tarvittaessa ammuksia voisi aina ostaa kansainvälisiltä markkinoilta, joten Tanskan hallitus päätti pistää Krudtenin tehtaan lihoiksi.
Ukrainan sodan ollessa käynnissä Tanskassa tajuttiin, että ammusten kasvaneen kysynnän vuoksi toimitusajat kansainvälisillä markkinoilla kasvoivat ensin kuukausien, sitten vuosien mittaisiksi. Hallitus heräsi Ruususen unestaan ja päätti ostaa Krudtenin tehtaan takaisin 19,6 miljoonalla kruunulla. Tästä on kulunut nyt kaksi vuotta, eikä Krudten ole valmistanut vielä yhtäkään patruunaa tai tykinammusta. Tuotannon käynnistäminen jumiutui byrokraattiseen solmuun, koska hallitus ei päässyt sopuun tehtaan pyörittämisestä tai minimitilausmääristä. Kotimainen tuotanto edellyttää kotimaista kysyntä. Euroopan maiden pitäisi tehdä sitovia, ainakin vuosikymmenen mittaisia sitoumuksia, jotta toiminta olisi taloudellisesti kannattavaa.
Viime viikolla Tanskan hallitus solmi vihdoin urakointisopimuksen suomalais-norjalaisen Nammon kanssa. Koska Krudtenin Ammunitionsarsenalet ei ole ollut toiminnassa sitten vuoden 2008, se pitää ensin ajanmukaistaa ja työvoima kouluttaa. Työstökoneita odotellessa vierähtää ainakin kevääseen 2028 asti, ennen kuin Krudten pääsee valmistamaan 155mm tykistöammuksia ja 120mm heittimen kranaatteja. Tämä on erinomainen opetus siitä, että jos kotimaisesta teollisuudesta päätetään luopua, päätöksen peruminen ei tapahdu vain taikasauvaa heilauttamalla ja sanomalla hokkuspokkus, teimmepä tyhmästi.
Eurooppa ei ole vain riisunut itseään aseista, vaan myös teollisesta tuotantokapasiteetista. Vihreän siirtymän koko ajatus oli tehdä energiasta kallista. Teollisuus on ulkoistettu niihin maihin, jotka todennäköisimmin ovat vihollisiamme seuraavassa sodassa. Kirjoitin kolme vuotta sitten Ukrainan sodan analyysin yhteydessä siitä, miten EU:n kestävän kehityksen taksonomia käytännössä estää rahoituslaitoksia sijoittamasta puolustusteollisuuteen. Komission viisaat naiset ja miehet ovat näet aikoinaan keksineet, että aseteollisuus on epäeettistä ja ilmastolle haitallista. Ulkoministeri Valtonen kiinnitti samaan asiaan huomiota viime marraskuussa Euroopan Unionin ulkoministerikokouksen yhteydessä.
Niin kauan kun Euroopan puolustus oli ulkoistettu Yhdysvalloille, kannustimet kaikenlaiseen haihatteluun olivat korkealla. Nyt sellainen käytännössä vaarantaa olemassaolomme.
