Sotilaallinen tilanne
Venäjän vahvuus: Venäjällä on tällä hetkellä Ukrainassa yli 700 000 sotilasta huolimatta tappioista, jotka ovat läpi kesän raskaiden taistelujen olleet tuhannen miestä päivässä.[1] Vertauksen vuoksi vuoden 2022 hyökkäykseen oli keskitetty vain noin 190 000 maavoimien sotilasta. Kokonaistappioiden määrä koko sodan aikana on CSIS:n mukaan ollut 950 000, joista 250 000 kaatunutta.[2] Venäjä kykenee edelleen korvaamaan kärsimänsä tappiot noin 35 000 miehen kuukausirekrytoinneillaan. Venäjä on jatkanut hidasta etenemistään koko vuoden 2025 ajan, valloittaen merkittävän osan Donetskin oblastia ja edeten takaisin Kupjanskiin. Eteneminen linnoitetulla alueella on ollut alle sata metriä päivässä, mikä vartautuu Sommen ja Verdunin taisteluihin 1. maailmansodassa.
Sumyn–Belgorodin rajalla kumpikin osapuoli on tehnyt tunkeutumisia vastustajan alueelle, jotka ovat päättyneet epäonnistumiseen ja merkittäviin tappioihin. Ukraina on tehnyt kaksi vastahyökkäystä, toisen Sumyn alueella, toisen Pokrovskin-Dobropillian alueella, jotka ovat paikallisesti torjuneet venäläisten etenemisen. Venäjällä on kuitenkin edelleen halussaan aloite, kyky ja halu jatkaa sotaa. Ukrainalaislähteiden mukaan Venäjä valmistautuu vielä kahteen uuteen hyökkäysoperaatioon syksyn aikana.[3] Venäjä ei kykene nykyisillä voimillaan täysin murtamaan Ukrainan kerrostettua puolustusta, joten se jatkaa kulutussotaa siinä toivossa, että Ukrainan armeija lopulta hapertuu tappioihinsa (death by thousand cuts) ja moraalin luhistumiseen.
Ukrainan vahvuus: Ukraina aloitti sodan miljoonan miehen armeijalla. Kokonaistappiot ovat olleet noin puolet Venäjän vastaavista. Vuoden 2025 alussa Ukrainalla oli rintamalla noin 575 000 miestä.[4] Ukrainan kyvyt korvata tappioitaan ovat merkittävästi heikommat kuin Venäjällä. Maassa ei ole vieläkään tehty täydellistä liikekannallepanoa, josta on tullut Ukrainan suurin sisäpoliittinen kysymys. Poliittinen ja sotilaallinen johto on siirrellyt vastuuta asiassa toisilleen. Nähtävissä on ollut myös poliittisen ja sotilaallisen johdon välinen konflikti. Zelenskyi syrjäytti maaliskuussa 2024 erittäin suositun asevoimien ylipäällikön Valeri Zalužnyin, joka joutui siirtymään ulkomaille.
Zalužnyi kannatti joustavampaa puolustusta, kun taas poliittinen johto on halunnut että jokaista pitäjää puolustetaan tappioista huolimatta. Sekä sotilaallisessa että poliittisessa johdossa on sittemmin tehty useita henkilöstövaihdoksia, jotka viittaavat poliittiseen epävakauteen. Vuoden 2025 aikana Ukrainan strategia on kirkastunut drooneilla tehtäviin ilmahyökkäyksiin Venäjän taloudelle kriittistä öljynjalostusteollisuutta vastaan siinä toivossa, että Venäjän talouden paneminen polvilleen pakottaa Putinin neuvottelupöytään. Ukraina ei kykene nykyisillä voimillaan valloittamaan takaisin miehitettyjä alueita, mutta se kykenee jatkamaan tehokasta vastarintaa, mikäli ulkoinen taloudellinen ja aseellinen tuki jatkuu entisellään.
Taloudellinen tilanne
Venäjän vahvuus: Venäjä on käyttänyt merkittävän osan ennen hyökkäystä keräämästään sotakassasta. Moskovan sotamenot ovat kolminkertaistuneet noin 100 miljardiin dollariin vuodessa. Ukrainan iskut Venäjän öljynjalostusteollisuuteen ovat lamauttaneet ainakin 17 % tuotantokapasiteetista ja aiheuttaneet polttonesteiden jakelun rajoituksia ja säännöstelyä useissa Venäjän federaation osissa. Venäjän talous on hyvin riippuvainen öljyn ja maakaasun viennistä. Öljynvienti muodostaa kolmasosan kaikista valtion tuloista, joten jos Ukraina onnistuu laajentamaan iskuja valtasuoneen, se vaikuttaa epäsuorasti Venäjän kykyyn jatkaa sotaa. Tuhotut öljynjalostamot ovat ensisijaisesti amerikkalaista ja eurooppalaista teknologiaa eikä helposti tai nopeasti korvattavissa kiinalaisella avulla.[5] Sodassa tarvittavan dieselin tuotantoon iskut eivät ole toistaiseksi vaikuttaneet kriittisesti, mutta siviiliyhteiskunta kärsii huolto-ongelmista. Venäjä on vastaamassa Ukrainan iskuihin mm. hajauttamalla öljynjalostustaan Valko-Venäjälle ja tehostamalla kotimaan ilmatorjuntaa.
Venäjän sotaponnistusten tehostaminen on enenevässä määrin riippuvainen sen liittolaisista. Puolet rintamalla käytetyistä tykistöammuksista on peräisin Pohjois-Koreasta. Iranin asevienti Venäjälle on huomattavaa, vaikka tarkat luvut vaihtelevat lähteestä riippuen. Prana Networkin raportin mukaan Iranin salainen asekauppa Venäjälle on 1,75 miljardia dollaria vuodessa. Lisäksi droonien tuotantoon Venäjällä on investoitu 2 miljardia dollaria. Kiinasta on tullut Venäjän tärkein kauppakumppani sekä sotilaallisen ja kaksikäyttömateriaalin toimittaja. Vastineeksi Kiinalla on nykyään pääsy Venäjän kehittyneeseen elektronisen sodankäynnin teknologiaan. Moskovan-Pekingin akseli on vahvistunut vuoden 2025 aikana lähes avoimeksi sotilaalliseksi liitoksi.[6]
Ukrainan vahvuus: Ukrainalla on nykyään koko Euroopan suurin ja moderneimmin varustettu armeija. Ukrainan omavaraisuus sotamateriaalin osalta on kasvanut merkittävästi koko sodan ajan. Ukrainan puolustusteollisuuden liikevaihto on noussut sodan aikana yhdestä miljardista 35 miljardiin dollariin. Ukraina tuottaa nykyään kolmasosan kaikista tarvitsemistaan ammuksista, kalustosta ja varusteista itse.[7] Ukrainan puolustusteollisuuden suurin menestystarina on kotimainen droonituotanto. Drooneja tuottaa Ukrainassa jo yli 200 yritystä ja tuotantomäärän odotetaan kolminkertaistuvan vuoden loppuun mennessä. Ukraina on myös parantanut iskukykyään kotimaisilla Neptunus- ja Flamingo -risteilyohjuksilla. Suurimmat pullonkaulat ovat miesvoima ja raha. Ukraina on menettänyt sodan aikana neljänneksen väestöstään ulkomaille. Sota maksaa Zelenskyin mukaan Ukrainalle tällä hetkellä vähintään 120 miljardia dollaria vuodessa, josta Ukraina kykenee itse rahoittamaan puolet. Rahoituksen jatkuminen on Ukrainalle elämän ja kuoleman kysymys [8].
Sivilisaatioiden sota on koko ajan käynnissä
Venäjän tuoreen doktriinin (“Sodankäynnin yleinen teoria”) mukaan käynnissä on sivilisaatioiden välinen konflikti, jossa ykkösviholliseksi on määritelty “liberaalidemokraattinen länsi”. Siinä missä länsimaissa ajatellaan sodan ja rauhan olevan selvärajaisia, toisistaan erillisiä tiloja ja uskomme edelleen olevamme rauhassa, Venäjällä strategista ajattelua yhä hallitsevan marxilais-leninistisen teorian mukaan valtiot ovat pysyvässä sodassa keskenään ja aseellisen voiman käyttö on ainoastaan yksi työkalu monien muiden joukossa. 2020-luvulla maailma on käytännössä jakautunut uudelleen kahteen blokkiin. Venäjän, Kiinan, Intian, Iranin ja Pohjois-Korean muodostama akseli haastaa sen liberaalidemokraattisen hegemonian, joka syntyi 1991 Neuvostoliiton luhistuttua. Strategisen vaikuttamisen tasolla siihen kuuluu liittoutuminen globaalin etelän kanssa, kolonialismi- ja sortonarratiivien tukeminen ja länsimaita kohtaan tunnetun antipatian lietsominen.[9]
Trumpin hallinto on käyttänyt paljon poliittista pääomaa painostaakseen Moskovaa neuvottelupöytään, mutta tulokset ovat jääneet mitättömiksi. Venäjä on ainoastaan viivytellyt ja torjunut kaikki yritykset konfliktin rajoittamiseksi tai lopettamiseksi. Ratkaiseva vipu on Kiinalla, joka on akselin johtava supervalta. Käynnissä oleva sota on koko ajan vahvistanut Kiinan globaalia asemaa ilman, että sen olisi tarvinnut ampua laukaustakaan. Venäjä on menettänyt itsenäistä liikkumatilaansa. Kiinasta on tullut Venäjän energian suurin ostaja, sotateollisuuden ja komponenttien toimittaja ja tärkein rahoittaja. Kiinan poliittinen vaikutus todennäköisesti ulottuu Venäjän ulkopolitiikkaan asti. Kiina on vahvistunut myös Venäjän perinteisellä reviirillä Keski-Aasiassa. Aika suurella varmuudella sota Ukrainassa jatkuu niin kauan, kun Kiina niin haluaa.
Lännen rooli sivilisaatioiden sodassa on tähän mennessä ollut nyrkkeilysäkkinä. Heikkous näkyy haluttomuutena tunnustaa konfliktin olemassaoloa, nimetä suoraan hyökkääjää ja iskeä takaisin Venäjälle tavoilla jotka todella tuntuvat. Juutinrauman sulkeminen Venäjän varjolaivastolta, kostotoimet jatkuvasta elektronisesta häirinnästä ja hybridioperaatioista, öljyn ja kaasun oston lopettaminen Venäjältä – tehokkaita keinoja on paljon, mutta poliittinen tahto niiden toteuttamiseksi puuttuu. Euroopalta puuttuu myös sotilaallinen kyky vastata nykyaikaisen sodankäynnin tuottamiin uhkakuviin. Millään Euroopan maalla ei ole kykyä torjua sen kaltaisia droonien ja risteilyohjuksien massakeskityksiä, joita sekä Venäjä että Ukraina tällä hetkellä toteuttavat toistensa ilmatilassa. Euroopalta puuttuu ihmisoikeuksien suurvaltana myös kyky vastata muihin, eksistentiaalisempiin uhkiin. Jo mainitussa venäläisessä Sodankäynnin yleisessä teoriassa todetaan, että “maahanmuutto on nykyajan voimakkain ase, koska sen ohjaamisella voi hävittää valtioita, tai kokonaisia sivilisaatioita.”
Lännessä on ajateltu, että jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan. Venäläinen ajattelutapa on: Jos haluat rauhaa, käy sotaa. Jos länsimaat kuvittelevat kykenevänsä välttämään sodan olemalla osallistumatta siihen, olemme jo hävinneet – emme vain ole vielä huomanneet sitä itse.
