George Lucas saattoi tehdä Tähtien sodasta kulttuurisen ikonin ja sittemmin rahasammon, jolla rappeutuneen aikamme sieluttomat tahmatassut tahkovat edelleen voittoa osakkeenomistajilleen, mutta siinä hänen luomiskykynsä rajat olivatkin. Kaiken mikä Tähtien sodan maailmassa on evokatiivista ja vetoavaa, hän lainasi itseään paljon luovemmilta. En sano että se on itsessään väärin. Sergio Leone kopioi Akira Kurosawan Yojimbon kuvakulma kuvakulmalta länkkäriksi Kourallinen dollareita (ja joutui lopulta maksamaan siitä Kurosawalle korvauksia) tullen samalla luoneeksi mestariteoksen. Lucas päätti yrittää samaa ja otti Kurosawan Kätketyn linnakkeen juonen – mutta sijoitti sen universumiin, jonka hän muovasi etupäässä kahdesta tieteisfiktion mestariteoksesta: Isaac Asimovin Säätiöstä (1951) ja Frank Herbertin Dyynistä (1965).
Sekä Säätiön että Dyynin maailmat ovat toki sekä realistisempia että mielikuvituksellisempia kuin Lucasin suorasukaisen mustavalkoinen imitaatio hyvine ja pahoineen. Tähtien sodassa moraalista harmaata vyöhykettä on päästy koluamaan vasta Tony Gilroyn erinomaisessa Andor-sarjassa, joka on niin itsenäisesti kirjoitettu, että se voisi yhtä hyvin sijoittua mihin tahansa muuhun maailmaan. Säätiötä lukiessa huomaa, miten tiuhaan Lucas on tehnyt muistiinpanoja. Tarina alkaa Galaktisen Imperiumin keskusmaailmasta, Trantorista, jonka 40 miljardia asukasta olivat keskittyneet yksinomaan Linnunradan kattavan byrokratian pyörittämiseen. Urbanisaatio on edennyt Trantorissa niin pitkälle, että planeettaa peittää yksi ja ainoa kaikenkattava kaupunki, ekumenopolis. Jopa Trantorin ilmasto on tarkkaan säädelty ja se saa käyttövoimansa suoraan planeetan ytimestä, geotermisestä energiasta.
Ensimmäinen tapaamamme henkilö, matemaatikko Gaal Dornick, on maalaismaiselta Helicon-planeetalta kotoisin oleva vesiviljelijän poika. Imperiumin salainen poliisi seuraa häntä alusta lähtien. Galaktinen Imperiumi ei ole suoranaisesti paha, mutta repressiivinen ja jähmettynyt suurvalta, tähtienvälinen Rooma, joka vain odottaa romahtamistaan. Kapinat keisaria vastaan leviävät jo galaksin ulkoreunalla (outer rim). Prefektien ja varakuninkaiden kapinoidessa Imperiumi joutuu poliittisen heikkouden vuoksi vetäytymään reuna-alueilta, mutta sen suunnattoman kokoiset nuolen muotoiset taistelulaivat herättävät edelleen kauhua. Imperiumin tunnus on kultainen aurinko ja avaruuslaiva, joka minulle tuntemattoman sattuman oikusta valittiin 1970-luvulla myös LEGOn avaruussarjan logoksi.
Säätiön avaruusalukset kykenevät tekemään tähtienvälisiä matkoja huippuetäisyyden (hyperspace) kautta. Huippuetäisyys ei ole tilaa eikä aikaa, ei ainetta eikä energiaa, ja se tekee mahdolliseksi Linnunradan tarpomisen peräkkäisten silmänräpäysten välisinä hyppyinä. Muut keskeiset konseptit Lucas lainasi Frank Herbertin Dyynistä: aavikkoplaneetta Arrakis muuttui Tatooineksi, aavikon hiekkamato Shai-Hulud Sarlacciksi. Kummallakin planeetalla vesi on arvokasta kauppatavaraa. Tähtien sodassa sen kerääjiä kutsutaan nimellä moisture farmers, Dyynissä taas dew collectors – mutta idea on sama.
Tähtien sodassa mainitaan jopa “spice mines of Kessel”, jotka ovat suora viittaus Dyynissä louhittavaan rohtoon (spice melange). Päähenkilön sisko, prinsessa Alia, muistuttaa suuresti prinsessa Leiaa. Yksi Dyynin suurista paljastuksista on, että sankari Paul Atreides on tarinan roiston paroni Vladimir Harkonnenin lapsenlapsi. Myönnettäköön, että tämä juonenkäänne ei mene Lucasin piikkiin: Lawrence Kasdan keksi sen vasta Imperiumin vastaiskussa. Tähtien sodan “voiman” (the Force) vastine on Dyynin “ääni” (the Voice), joka mahdollistaa samanlaiset mielenhallintatemput. Yliluonnollisia voimia mustasukkaisesti valvova Bene Gesserit -sisarkunta ja sen prana-bindu -tekniikka muuttui Lucasin käsissä ensin Jedi Benduksi ja lopulta jediveljeskunnaksi. Benegesseriitat uskovat ennustusten lupaamaan valittuun, Kwisatz Haderachiin. Lucasin jedit odottavat samalla tavalla valittua, joka palauttaa tasapainon voimaan.
Vaikea Lucasia on syyttääkään siitä, miten hän inspiroitui kahdesta 1900-luvun parhaimmistoon kuuluneesta tieteisfiktiosta. Olen itsekin turvautunut fiktiota kirjoittaessani viimeiset 25 vuotta luotettuun menetelmään: älä keksi mitään päästäsi, lainaa historiasta. Todellisen maailman tapahtumat ja juonenkäänteet ovat aina paljon mielikuvituksellisempia kuin mikään mitä pystyisin taikomaan omasta päästäni. Käyttiväthän sitä Asimov että Herbertkin. Säätiön Galaktinen Imperiumi kokoaa itsensä vielä yhteen viimeiseen voimanponnistukseen, kun sattuma on suonut sille samanaikaisesti sekä kyvykkään vahvan keisarin Cleon II:n että nerokkaan nuoren sotapäällikön Bel Riosen. Bel Riose on tietenkin Belisarius, keisari Justinianuksen työrukkanen, joka palautti Rooman vallan hetkellisesti takaisin Italiaan, Afrikkaan ja Espanjaan. Herbert taas lainaili profeetta Muad’Dibin elämänvaiheet uskonnonperustaja Muhammedilta.
Nihil novi sub sole, ei mitään uutta auringon alla….
