Archive for the 'Luonto' Category

Aug 02 2011

Ravun hetki

Published by under Luonto

Näin ravustuskauden ratoksi sananen ystävistäni kymmenjalkaisista. Jo edesmennyt esseistiikan ja alaviitteiden kruunaamaton kuningas David Foster Wallace julkaisi viisi vuotta sitten Gourmet–lehdessä paljon huomiota herättäneen artikkelinsa Consider the Lobster, joka kyseenalaisti sen, miksi me ylipäänsä syömme rapuja. Suomessa ei Mainen hummerifestivaalien kaltaisia rapukausteja tapahdu, mutta ruotsalaisten esikuviensa mukaiset rapujuhlat ovat silti suosittuja.

Rapujuhla on merkillinen kalaasi muiden ruokailutapahtumien joukossa. Yleensä eläinten teurastaminen ruoaksi on etäännytetty itse syömistapahtumasta. Joulupöydän kinkku ei enää muistuta sikaa eikä sian kärsimyksentäyteistä elämää tehotarhassa. Rapuja sen sijaan heitetään pataan ja niiltä revitään irti raajoja elävältä, samaan aikaan kun koristeeksi hankitaan punaisia muovihummereita, rapuesiliinoja ja hassuja hummerihattuja. Koristeet ovat kirkuvan punaisia, toisin kuin elävät hummerit, jotka ovat väriltään mm. ruskeita, sinisiä, vihreitä ja purppuraisia. Todennäköisesti moni ei edes tunnistaisi rapua ravuksi, ellei se olisi samanvärinen kuin sauna-Timo tultuaan traagisesti keitetyksi elävältä löylyn MM-kisoissa.

Rapujen valmistusohjeet väittävät, että ravut kuolevat välittömästi kun ne heitetään kiehuvaan veteen. Tämä ei pidä paikkaansa. Elävältä keittyminen kestää hyvinkin toista minuuttia, minä aikana ravut rapistelevat hädissään ja pyrkivät pois padasta. Mikäli hummerit osaisivat huutaa, harva pitäisi valmistustapaa kovin sivistyneenä. Toisin kuin aikaisemmin on kuviteltu, nämä luonnossa yli 100-vuotiaaksi elävät äyriäiset tuntevat kipua.

Jotkut kuvittelevat voivansa helpottaa rapujen kärsimystä puukottamalla niitä päähän ennen keittämistä, mutta tämä ei kannata: äyriäisten hermosto on hajautettu, eikä isku päähän tapa tai halvaannuta eläintä. Rapujen kyvystä tuntea kipua on viime vuosina ilmestynyt useita tutkimuksia, mm. R. Elwood & M. Appell 2009 (jossa erakkoravuille annettiin sähköshokkeja). Hummeriasiassa sivistynein paikka lienee Reggio Emilia, jossa rapujen elävältä keittäminen on lailla kielletty sakon uhalla. Jos kuitenkin hummeria halajaa, pitäisi ehkä suosia Crusta-stunin kaltaista vekotinta, joka tainnuttaa ravut sähköllä ennen keittämistä.

Uskovaisten kannattaa myös muistaa, että rapujen syönti on Jumalalle iljetys.

Ole kiltti ravuille.

4 responses so far

Mar 21 2008

Matkalla maailmankaikkeudessa

Published by under Elämä,Luonto

Outo keväinen valoilmiö paistaa sisälle hailakansiniseltä taivaalta, toivon merkkinä tai valheellisena lupauksena. Vuosisatojen ajan esi-isämme laskivat elämänsä selvityissä talvissa. Myös täällä Helsingin lähiöissä odotetaan innokkaasti talveksi nimitetyn epämääräisen loskakauden loppua ja kuivan kauden alkua, jolloin ei tarvitse enää vetää jalkaansa saappaita selvitäkseen lähimmälle bussipysäkille.

Kevään ja kuivuuden tulo merkitsee vapautumista ahtauden kahleista, mahdollisuutta liikkua, kävellä, kiitää minne mieliikään. Sitä varten tarvitsen uuden polkupyörän. Edellisen ostin marketista ja se kesti neljä kesää, erinäisiä satoja kilometrejä ja Malmin narkkareiden ilkivallan kunnes vaihteidenvälittäjä poksahti rikki. Huoltomies ilmoitti, että varaosia ei ole saatavana, joten pyörä on nyt käyttökelvoton. Kenties kannan ajopelini Malmin torille varkaiden harmiksi. Kaikki edellisetkin polkupyöräni on varastettu Helsingissä, joten miksi rikkoa hyvää traditioita.

Mutta mistä uusi ajokki vanhan tilalle? Himopyöräilijäksi tiedän polkupyöristä hävettävän vähän. Toivomuslistallani on kestävä runko, noin 7 vaihdetta ja jalkajarru, sopiva kaduille ja sorateille. Hintaa saisi olla korkeintaan 500 €. Enempää ei ole talven jäljiltä säästössä. Hyviä neuvoja pyöränostoon otetaan vastaan. Missä kannattaisi asioida? Mitä tulee ottaa huomioon polkupyörää valitessa?

Kunnes saan uuden pyörän ja maisemat taas soljuvat ohitseni mukavan kepeästi, olen omien käpälieni varassa. Australopithecus afarensiksesta lähtien hominidilajimme on erottautunut kaikista muista eläimistä nimenomaan kävelijänä. Kävellen homo sapiens on levittäytynyt koko planeetalle Antarktista lukuunottamatta. Suuresti arvostamani avaruustähtitieteen professori ja kävelijä Esko Valtaoja kirjoittaa uusimmassa teoksessaan Ihmeitä -kävelyretkiä kaikkeuteen seuraavasti:

Minun mielestäni kunnon kävely ei missään nimessä saa olla kuntoilua, tarmokasta viuhtomista kädet ja kenties sauvatkin heiluen ja sykemittarit piipaten. Sen ei myöskään pitäisi olla kävelyllä oloa, ei yksin eikä yhdessä, ei kulttuuripromenaadia nähtävyyksiä bongaillen eikä myöskään, herra varjelkoon, sankarillista erävaellusta kolmenkymmenen kilon rinkka selässä, iltaisin laavulla hytisten ja kuivattuja aprikooseja järsien. Niillä kaikilla on varmasti aikansa ja paikkansa, mutta ne kaikki tekevät itse kävelystä välineen, keinon tehdä jotain muuta kuin kävellä.

Kävelyllä voi olla päämäärä, mutta sen olennaisin asia on tutustuttaa ympäristöön, nähdä kummemmin valikoimatta mitä nähtävissä on, ajatella niitä ajatuksia mitä seutu päättää mieleen tuoda. Friedrich Nietzschen mukaan istuen saatu ajatus ei ole minkään arvoinen. Minunkin aivoni alkavat toimia vasta liikkeessä ja pysähtyvät vasta kun istun tietokoneen ääreen. Kun pitää keksiä juonenkäänteet ja henkilöt seuraavaan roolipelitarinaan, lähden kävelylle. Tai kenties pyöräilen jonnekin, jossa voin katsella rantaa ja vettä, jonnekin jossa aallonmurtaja ja taivas / nojaavat tähdettömään veteen.

13 responses so far