Aina välillä kuulee väitettävän, että V. I. Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden, tai että häntä on kiittäminen Suomen itsenäisyydestä. Neljä vuotta sitten joukko eturivin kulttuurivaikuttajia ajoi jopa Leninin patsaan pystyttämistä Helsinkiin tunnustukseksi Leninin ansioista Suomen itsenäistymisessä. Totta vai tarua?
Kellekään ei liene epäselvää, että väitettä ovat tukeneet lähinnä vasemmistolaisiksi itsensä mieltävät tahot, kun taas oikeistolainen historiankirjoitus on sitä luonnollisesti vastustanut. On esitetty, että Suomen itsenäisyyden tunnustaminen 4.1.1918 oli Leninin puolelta katala juoni, jonka tavoitteena oli saattaa Suomi myöhemmin osaksi neuvostovaltiota. Yhtä lailla on myös esitetty, että porvarillisen tasavallan tunnustaminen johtui Leninin kansallisen itsemääräämisoikeuden periaatteesta ja suomalaisia kohtaan tuntemastaan myötätunnosta.
Kuten monet muutkin historialliset tapahtumat, Suomen itsenäistyminen tapahtui itse asiassa paljolti suunnittelematta ja puolivahingossa, ja Leninillä oli asian kanssa yhtä vähän tai yhtä paljon tekemistä kuin suomalaisilla aktivisteilla tai Saksan keisarilla. Olennaisinta on – kuten Jukka Relanderkin on todennut – se, ettei Leninille voi katsoa ansioksi sellaista, johon hän ei pyrkinyt.
Suomen oikeistovoimiakaan ei voi itsenäisyydestä liikaa kiitellä. Niin kauan kun Venäjällä valtaa pitivät valkoiset, Suomen itsenäisyyttä Venäjästä ajoi työväenpuolue (SDP), porvareiden mielestä asialla taas ei ollut mitään kiirettä. Kun bolševikit kaappasivat vallan 7.11.1917, osat kääntyivät. Nyt porvaristo ajoi välitöntä irtaantumista Venäjästä, työväenpuolueen vitkutellessa. Eduskunta julistautui korkeimmaksi vallanpitäjäksi Suomessa 6.12., sillä keskusvalta oli romahtanut. Venäjän valkoiset pyrkivät pysymään uskollisina Ententelle ja jatkamaan sotaa. Saksan keisarikunta taas pyrki irroittamaan Venäjän sodasta keinolla millä hyvänsä, ja siihen tarkoitukseen se käytti bolševikkeja ja Leniniä.
Saksa ja Venäjää edustanut kansankomissaarien neuvosto aloittivat Brest-Litovskissa rauhanneuvottelut 22.12.1917. Saksa tiedusteli bolševikkien kantaa Suomen itsenäisyysjulistukseen, johon Trotski vastasi, että itsenäisyys tunnustetaan jos Suomen senaatti sitä pyytää. Tieto kantautui Helsinkiin sähkeitse 23.12. Sosialidemokraatit lähettivät heti lähetystönsä Leninin tykö ilmoittamaan, että itsenäisyys auttaisi työläisiä luokkataistelussa porvareita vastaan. Näin luvattiin, mutta samalla Trotski haukkui suomalaiset siitä, etteivät nämä olleen tehneet vallankumousta marraskuun suurlakon aikana. Porvarillisen senaatin oma lähetystö saapui Leninin luokse seuraavaksi. Kansankomissaarien neuvosto – ei siis Venäjän hallitus – tunnusti itsenäisyyden lopulta 4.1.1918, samaan aikaan kuin Ranska ja Ruotsi.
Suomen itsenäisyys liittyi siis mitä suurimmassa määrin Brest-Litovskin neuvotteluihin, joissa Saksa pyrki heikentämään Venäjää mahdollisimman paljon ja Lenin vastaavasti vahvistamaan oman valtansa, joka tuolloin oli kestänyt vasta kaksi kuukautta. Samanaikaisesti rauhanneuvottelujen kanssa käytiin Venäjällä vaalitaistelua uuden perustuslakia säätävän duuman kokoonpanosta. Leninille Brest-Litovsk oli paitsi mahdollisuus esiintyä rauhantuojana, myös tilaisuus edesauttaa maailmanvallankumousta. Lenin käytti vaalitaktiikkanaan Venäjän keisarillisen sotaväen kotiuttamista, joka alkoi 27.11.1917. Sen uskottiin takaavan bolševikeille enemmistö duumassa, mikä ei kuitenkaan toteutunut. Lisäksi aselevon toivottiin aiheuttavan hulinointia ja vallankumouksellista liikehdintää. Trotskin tehtävänä oli huolehtia keisarillisen armeijan hajoittamisesta ja korvaamisesta uusilla vallankumouksellisilla puna-armeijan joukoilla.
Samana päivänä kun porvarillisen senaatin lähetystö tiedusteli Leniniltä itsenäisyyden tunnustamiseen liittyviä muodollisuuksia ja Venäjän keisarillisen sotaväen kotiuttaminen alkoi, siis 27.11.1917, pidettiin Suomessa sosialidemokraattien ylimääräinen puoluekokous. Kokousedustajaksi Venäjältä lähetettiin eräs silloin vielä tuntematon J. Stalin tuomaan Suomen työväenpuolueen luotettavaksi katsotuille johtohenkilöille Leninin henkilökohtaiset kirjeet. Lenin ilmoitti mielipiteenään vähemmistökansallisuuksien itsenäisyydestä, että oikeus erota oli kyllä voimassa, mutta “bolševikit eivät halunneet eroamista, vaan proletariaatin yhdistymistä, yhtenäisyyttä” jonka päämääränä oli “vapaaehtoinen ja rehellinen liitto Venäjän kanssa”. Sosialidemokraattinen puolue tulkitsi viestin niin, että Leninin lupaama itsenäisyys koski vain vallankumouksellisia kansoja, ja ryhtyi valmistelemaan kapinaa.
Lenin sanoi 3.3.1918 solmitusta Brest-Litovskin rauhansopimuksesta, että tämä “häpeällinen rauha on allekirjoitettava maailmanvallankumouksen pelastamiseksi säilyttämällä sen tärkein ja toistaiseksi ainoa tukikohta – Neuvostotasavalta”. Hänen pääasiallinen tavoitteensa oli säilyttää bolševikkien valta sen ydinalueilla; Suomen tapahtumat olivat siihen nähden periferaalisia. Lenin myös uskoi, että Brest-Litovsk käynnistäisi vallankumouksen Saksassa. Suomen itsenäisyys ei siis nähdäkseni ollut enempää Leninin juoni kuin jalomielisyydenosoitus Suomen porvareita kohtaan. Se oli saksalaisten ja bolševikkien Brest-Litovskissa harjoittaman taktikoinnin tarkoitukseton vahinkolapsi, jota kumpikaan osapuoli ei pitkällä tähtäimellä halunnut. Saksa olisi tehnyt Suomesta oman vasallivaltionsa. Lenin taas pani toivonsa siihen, että Suomen työväenluokka kukistaisi mitä pikimmin juuri sen saman esivallan, jonka itsenäisyyden hän oli puumerkillään vain hetkeä aiemmin tunnustanut.
Eli lyhykäisesti: Suomen itsenäistyminen edellytti kolmea tappiota: Saksan ja Venäjän tappiota 1. maailmansodassa, valkoisten tappiota Venäjän sisällissodassa ja punaisten tappiota Suomen sisällissodassa.
Tšekkoslovakian miehityksen jälkeen Kekkonen käytti Leniniä poliittisena aseena itää vastaan: Niin kauan kuin oli vaarana, että Neuvostoliitto miehittäisi myös Suomen, hän toisteli äänekkäästi kaikissa yhteyksissä, että itse neuvostovaltion perustaja oli taannut Suomen itsenäisyyden, ja mitä Lenin on tehnyt, siihen älköön hänen perillisensä puuttuko.