Itsetunto hukassa?

Itsetunto on alunperin tarkoittanut itseksi kutsutun sieluolennon tuntemista, sen kanssa hyvissä väleissä olemista. Suomalais-ugrilaisten kansojen luonnonuskonnossa ihmisellä on useita sieluja: ruumiin mukana elävä ja kuoleva sielu, irtaantumaan kykenevä vapaasielu ja minuudesta irrallinen varjosielu, itse, joka on kuin elävän olennon kuvajainen. Hyvä itsetunto oli tärkeää, sillä itsen saattoi helposti menettää. Tällöin ihmisestä tuli itsetön. Sen merkkejä olivat kalpeus, sairastelu, masentuneisuus ja onnen menetys; itse-sielun katoaminen saattoi johtaa lopulta apeuteen, alkoholismiin ja synkkämielisyyteen.

Varjosielun menettämiseen saattoivat johtaa monet syyt. Yksi yleisimmistä oli liiallinen alkoholinkäyttö, toinen oli valansa rikkominen. Vaikea masennus johti itsen hukkumisen ja toisaalta ilman itseä ihminen pysyi masentuneena, joten masennuksen parantaminen oli tietäjillekin vaikea tehtävä.

Joskus itse saattoi kulkea omistajansa edellä aiheuttaen etiäisiä. Ennen kuolemaa varjosielu kuitenkin irtosi ruumiista lopullisesti ja lähti omille teilleen. Se saattoi ilmestyä kaukanakin asuville sukulaisille ja tuttaville, eikä sitä kansanperinteen mukaan ollut helppo erottaa elävästä ihmisestä. Suurin osa varjosieluista päätyi luonnonuskonnon mukaan lopulta vainajalaan, mutta osa saattoi jäädä kummittelemaan maan päälle: Kummitukset eivät siis ole kuolleita ihmisiä, vaan heiltä hahmonsa varastaneita varjosieluja.

Obin-ugrit ja samojedit uskovat, että kaikki joka heittää varjon, omistaa myös varjosielun: eläimet, puut, kivet, ihmisen tekemät esineet. Esineessä asuva sielu vapautuu, kun esine rikotaan. Siki samojedit eivät mielellään “tapa” eli riko esineitä, vaan jättävät ne mieluummin lahoamaan. Mitään ei haluttu rikkoa ilman hyvää syytä (minuakin harmittaa aina vietävästi nähdessäni kaupungilla rikottuja kaljapulloja ja hajoitettuja paikkoja). Esineitä voitiin tietysti rikkoa tarkoituksellisesti niiden hengen vapauttamiseksi. Ehkä vainajan mukaan annettavia esineitä rikottiin juuri tämän takia; mene ja tiedä.

Talo, joka on lämmin ja kunnossa, on suomalaisten kansojen uskomusmaailman mukaan “elävä”, silläkin on sielu (mariksi ört). Lämmitetty pirtti (mariksi pört) on siis astetta eläväisempi kuin esimerkiksi luuta tai kirves, koska sitä asuttaa pört-ört. Tämä vapaasielu on täysin aineeton eikä sitä voi nähdä, toisin kuin esimerkiksi talon- tai riihenhaltijan, jotka kuuluvat luonnonuskonnossa puoli-inhimillisten kanssaeläjien joukkoon.

Sielukasta viikkoa kaikille, ja pitäkäähän itsestänne kiinni.