May 23 2012

Entente Cordiale Keski-Maassa

Published by at 6:39 pm under Tolkien

Egosentrifugi kaivautuu jälleen Tolkienin pariin. Tällä kertaa osansa saa Haltioiden ja Ihmisten Viimeinen Liitto (ja kyllä, Kersti Juva kirjoittaa jokaisen sanan isolla alkukirjaimella). Tämä Keski-Maan dokumentoidun historian suurin ja verisin sota käytiin kolme tuhatta vuotta ennen Hobitin ja Tarun Sormusten Herrasta kuvaamia tapahtumia. Koska täydellistä narratiivia sodasta, siihen johtaneista syistä ja sen seuraamuksista ei ole yhdessäkään Tolkienin kirjassa, annettakoon sellainen nyt tässä.

Viimeisen liiton sodasta kertovat lähteet ovat joskus neljännen ajan alkupuolella Gondorissa kirjoitettu Mahtisormukset ja kolmas aika (Sil. 354–380), Mestari Elrondin antama harvinainen silminnäkijätodistus (TSH II.2 s. 343–345) ja Keskeneräisten tarujen kirjaan kootut sivuhuomiot ja alaviitteet. Sodan kokeneista miehistä Elrondin lisäksi myös haltia Círdan oli elossa kolmannen ajan lopulla, mutta hän jää pelkäksi mykäksi todistajaksi.


Kartta 1. Ihmisten ja haltioiden viimeisen liiton hallussa pitämät alueet sinisellä, Sauronin mahti punaisella.

Konfliktin ytimessä piili jälleen kerran Suurin Sormus, mutta Sormus ei ollut sodan syy eikä päämäärä. Virallisesti Viimeisen liiton sota alkoi vuonna 3429 toista aikaa ja se oli suoraa jatkoa Númenorin ihmisten ja Sauronin hegemonian väliselle kamppailulle maailman herruudesta. Sauron oli julistautunut kaksi sataa vuotta aiemmin Keski-Maan herraksi nimellä Tar-Mairon. Kuten hyvin tiedämme, hän hävisi Númenorin kuninkaalle Ar-Pharazônille, mutta onnistui taikavoimillaan kohoamaan panttivangista neuvonantajaksi ja käännytti suuren osan Númenorin kansasta palvomaan Melkoria. Númenorin tuhouduttua vedenpaisumuksessa vuonna II 3319 myös Sauron menetti ruumiinsa, mutta Sormuksen avulla hän inkarnoitui uudelleen ja palasi ”muinaiseen kuningaskuntaansa” Mordoriin. Mahtisormusten narratiivi antaa myös ymmärtää, että Sauron olisi tässä vaiheessa rakentanut pääkaupunkinsa Barad-dûrin, mutta Akallabêthin mukaan se oli olemassa jo Tar-Minastirin aikana 17. vuosisadalla.

Vaikka Sauron oli saanut puolelleen monet Númenorin siirtokunnista Keski-Maassa, hän pelkäsi silti maanpakolaisten mahtia ja päätti ryhtyä ehkäisysotaan Gondoria vastaan vuonna II 3429. Isildur puolustautui väkensä kera jonkun aikaa linnavuorellaan Minas Ithilissä, mutta Sauronin ensi hyökkäyksen voima oli hänelle liikaa ja linnoitus hävitettiin. Isildur onnistui pakenemaan vaimoineen ja lapsineen Anduinin suulle, josta hän otti laivan pohjoiseen; samaan aikaan hänen nuorempi veljensä Anárion pidätteli Sauronin joukkoja Osgiliathissa. Isildurin pako oli ehkä hätiköityä, sillä Anárion onnistui lopulta torjumaan yksin Sauronin hyökkäyksen ja ajoi hänet takaisin vuorille.

Isildurin perhe saapui pohjoiseen ja oletettavasti jatkoi matkaansa maitse Annúminasiin, Elendilin vastaperustettuun pääkaupunkiin. Hänen onnistui vakuuttaa isänsä Sauronin uhasta. Seuraavana vuonna (3430) Elendil, Númenorin kuningas maanpaossa, ja Gil-galad, Ñoldorin korkea kuningas, pitivät neuvoa Hämyveden rannalla: ”He käsittivät että Sauron kävisi liian vahvaksi ja voittaisi kaikki vihollisensa yhden kerrallaan elleivät he liittoutuisi häntä vastaan. Sen tähden muodostivat he Viimeisen Liiton ja marssivat itään kooten mukaansa suuren sotajoukon haltioita ja ihmisiä”. Vielä kolme tuhatta vuotta myöhemmin Elrond, joka palveli tuolloin Gil-galadin airueena ja neuvonantajana, saattoi haaveilla: ”Muistan hyvin heidän lippujensa loiston. Ne toivat mieleeni Esiaikojen kukoistuksen ja Beleriandin joukot, niin monta suurta ruhtinasta ja päällikköä oli koolla.” Sormus ei ollut asialistalla. Sodan päämäärä oli Sauronin valtakunnan sotilaallinen ja taloudellinen tuhoaminen.

Koottuaan ensin sotajoukkonsa Arnorissa Elendil ja Gil-galad marssivat Imladrisiin, joka oli tuolloin Paatsamalan haltiapakolaisten leiri ja tukikohta. Siellä he viipyivät kolme vuotta, epäilemättä takoen aseita, keräten muonavaroja ja kooten liittolaisia. Elrondin muistelemia päälliköitä olivat ainakin Gil-galad ja Cirdan, Elendil ja hänen poikansa Isildur, Vihermetsän kuningas Oropher ja hänen poikansa Thranduil sekä Lórinandin kuningas Amdír Malgalad ja hänen poikansa Amroth. Lopullisen sotajoukon kokoa ei mainita missään, mutta sen on täytynyt olla huomattava. Armeijan miesmäärä oli niin suuri, että sen piti hajaantua ja ylittää Sumuvuoret useita eri solia pitkin. Legendan mukaan armeija oli suurin ja kaunein koko Keski-Maan historiassa, ellei taivaallisia sotavoimia lasketa. Sanotaan myös, että Sauron oli lähettänyt kaikki liikenevät joukkonsa estämään vuorten ylityksen, mutta Gil-galadin ja Arnorin miesten marssiessa Caradhrasin ja Imladrisin solien läpi örkit pakenivat ja kätkeytyivät kauhuissaan.(1)

Marssiessaan Anduinia alas etelään sotajoukkoon liittyi mukaan Durinin heimoon kuuluvia kääpiöitä ja muita apujoukkoja. Kääpiöitä osallistui sotaan vain vähän kummallakaan puolella. Emme tiedä, keitä olivat ne kääpiöt, jotka taistelivat Sauronin sotajoukoissa. Todennäköisesti he olivat palkkasotureita ja kuuluivat itäisiin kääpiöheimoihin, kuten mustakutreihin ja kivijalkoihin. Tässä vaiheessa narratiivi kohoaa suorastaan raamatullisiin sfääreihin väittäessään, että ”tuona päivänä jakautuivat kaikki elävät olennot kahteen joukkoon, ja kaikkia lajeja, jopa lintuja ja nelijalkaisia taisteli kummallakin puolella.”  Tämä on helppo ymmärtää vertauskuvallisesti, mutta miksei myös konkreettisesti: asuuhan Keski-Maassa runsain mitoin älykkäitä ja puhekykyisiä eläimiä ja hirviöitä, kuten korppeja, variksia, kotkia, kettuja, hevosia, petoliskoja ja jopa vuoristotursaita. Lähteet ovat kuitenkin yksimielisiä siitä, että ”vain haltiat olivat jakamattomat”, minkä nojalla voisi argumentoida että myös liittoutuneiden riveissä olisi ollut hiisiä.

Dagorladilla liittoutuneet ryhmittäytyivät ensi kerran taisteluun Sauronin päävoimia vastaan. Elendil, Gil-galad ja suurhaltiat seisoivat epäilemättä keskustassa. Oropher, Amdir ja salohaltiat muodostivat armeijakunnan oikean sivustan, joka ankkuroitui turvallisiin asemiin Litiluhdan ja Emyn Muilin välille, sillä ”he taistelivat itsenäisesti eivätkä suostuneet alistumaan Gil-galadin ylijohdon alle”. Emme tiedä ketkä miehittävät vasemman sivustan, joka joutui taistelemaan suojattomassa paikassa Emyn Muilin itäpuolella. Vetäytyessään etelään Sauron oli harjoittanut poltetun maan taktiikkaa ja tuhonnut kaikki viljelykset Vihermetsän ja Emyn Muilin välillä. Nämä ns. Ruskeat maat muistuttavat kuvaukseltaan ensimmäisen maailmansodan tuhoja Flanderissa, jossa tykistö- ja juoksuhautasodan seurauksena pellot olivat muuttuneet läpikotaisin kuolleiksi mutakentiksi. Eikä tämä jää viimeiseksi kerraksi, kun Tolkien (11. Service Battalion, Lancashire Fusiliers) turvautuu maailmansodan kuvakieleen, kuten saamme pian huomata.

Sauronin armeija lienee vastannut kooltaan liittoutuneiden armeijaa tai ollut hieman pienempi, sillä kumpikaan kertomus ei mainitse että haltiat olisivat taistelleet ylivoimaa vastaan (kuten tavallisesti aina muistetaan mainita). Joukkojen kokonaismäärästä ehkä puolet on ollut hiisiä ja puolet ihmisiä. Sauronin puolella taisteli myös ylhäisiä númenorilaisia ruhtinaita joukkoineen. Heistä mainitaan nimeltä kaksi, Herumor (’mustavalta’) ja Fuinur (’pimeäntuli’) jotka olivat nousseet valtaan haradrimin keskuudessa. Nimet ovat suurella todennäköisyydellä käännöksiä tai peräti kronikoitsijan omaa keksintöä, sillä Melkorin palvojat eivät olisi käyttäneet suurhaltiakielisiä nimiä, elleivät he sitten olleet entisiä Gondorin uskollisia, jotka olivat ryhtyneet luopioiksi. Pidän todennäköisempänä, että he olisivat olleet umbarilaista syntyperää – vaikkei sitä missään varmaksi sanotakaan – jolloin heidän nimensä olisivat adûnaiciksi kuuluneet Dulgukhêr ja Ugruzôr.

Taistelun kulusta Elrond toteaa ykskantaan: ”me saimme voiton”. Mahtisormukset ja kolmas aika –teoksen tuntematon skribentti siteeraa suoraan Elrondia kirjoittaessaan että ”Aeglosia, Gil-galadin keihästä, ei kukaan voinut vastustaa; ja Elendilin miekka täytti örkit ja ihmiset pelolla”. Ei voi kuitenkaan sanoa, että voitto olisi herunut helpolla. Taistelu ei muistuttanut keskiaikaisia taisteluita, vaan ensimmäisen maailmansodan teurastuksia, Verdunia tai Passchendaelea, sillä se kesti ”päiviä ja kuukausia”, kuten Sméagolille oli kerrottu lapsena (2). Liittoutuneiden oikea sivusta, joka oli vaikeakulkuisessa maastossa Litiluhdan laidalla, kärsi suuria tappioita ja lyötiin hajalle. Tappion syy ei ollut salohaltioiden urheudessa, vaan heikoissa aseissa, varusteissa ja johdon puutteissa (3). Lórinandin kuningas Amdír Malgalad ja yli puolet hänen joukoistaan kaatui oikean sivustan romahtaessa, kun he joutuivat erilleen pääjoukosta ja heidät ajettiin Kalmansoille. Suolle jääneiden kaatuneiden haltioiden ruumiittomat sielut houkuttelivat eläviä luokseen vielä vuosituhansien ajan ruumislyhtyinä, kuten Frodo ja Sam saivat huomata. (4)

Elrondin kertoman perusteella voidaan päätellä, että liittoutuneet saivat läpimurron juuri keskustassa, jota johtivat Gil-galad ja Elendil. Tämän jälkeen Sauronin oma oikea laita joutui erilleen vasemmasta, joka sarrettiin. Sauronin armeijat vetäytyivät Mordoriin, mutta ilmeisesti hyvässä järjestyksessä, tai sitten Sauronilla oli Udûnissa tuoreita reservejä, sillä ”Oropher sai surmansa ensimmäisessä hyökkäyksessä Mordoria vastaan kun hän ryntäsi eteenpäin kaikkein miehuullisimpien sotureidensa kärjessä ennen kuin Gil-galad oli antanut etenemiskäskyn.” (5) Hänen poikansa Thranduil otti komentoonsa jäljelle jääneet salohaltiat, mutta heille ei varmaankaan enää annettu rintamavastuuta. Kun sota oli lopussa, ”kotiin palasi tuskin kolmanneskaan siitä joukosta joka oli sotaan lähtenyt”.

Tämän jälkeen Gil-galad ja Elendil tunkeutuivat itse Mordoriin ja saartoivat Barad-dûrin. Nopean etenemisen jälkeen sota  jämähti asemasodaksi. Liittoutuneet piirittivät Sauronin linnoitusta täydet seitsemän vuotta. Mutta millaisesta piirityksestä oli kyse? Elokuvat ja maalaukset vievät tässä lukijaa harhaan. Barad-dûr ei ollut torni. Kyse oli suunnattomasta linnoitetusta kaupungista, jossa oli Konstantinopolin tapaan ”muuri muurin päällä, varustus varustuksen päällä” (6) tai kuten alkuteksti asian ilmaisee, ”wall upon wall, battlement upon battlement, black, immeasurably strong, mountain of iron, gate of steel, tower of adamant.” Sen muurit ja tornit (huom. monikossa) olivat mustaa, timantinkovaa ainetta. Onko kyseessä sama tuntematon valmistusmenetelmä, jolla uskolliset númenorilaiset rakensivat kolmannen ajan alussa Orthancin tornin ja Minas Anorin uloimman puolustusmuuri? Nehän olivat myös saumattomia, sileitä ja pikimustia, kuin joku outo voima olisi kyennyt sulattamaan kiveä. On myös hyvä muistaa, että Tolkienin oman vesivärimaalauksen mukaan Musta torni ei ollut musta, vaan väriltään lähinnä vihertävänharmaa.

Liittoutuneiden saartorengas ei ollut kovin tiukka, sillä myös Orodruinin tulivuori mahtui sen sisäpuolelle. Koska Orodruinin ja Barad-dûrin välinen etäisyys on 40 virstaa, saarto on muistuttanut mittakaavaltaan enemmän Leningradin piiritystä kuin Konstantinopolin tuhoa. Mielleyhtymät ensimmäiseen maailmansotaan vain vahvistuvat. Isildurin veli Anárion sai surmansa aivan asemasodan alussa heittimen osumasta. Liittoutuneiden joukot kärsivät seitsemän vuoden aikana ”suuria tappioita vihollisen tulien ja nuolien ja ammusten vuoksi, ja monta osastoa Sauron lähetti taistelemaan heitä vastaan”. Entistä apokalyptisemmäksi menee, jos uskomme niitä lähteitä joiden mukaan númenorilaisilla oli tuohon aikaan mahtavia koneita, aseita jotka syöksivät tulta ja ammuksia jotka lensivät jyristen virstojen päähän. (7)


Mordor, tai sitten Passchendaele vuonna 1917 (Canada. Dept. of National Defence/Library/PA-002195)

Lopulta Sauronilta loppuivat reservit. Hän tuli ulos Barad-dûrista ja kävi kaksintaistelun Gil-galadia ja Elendiliä vastaan Orodruinin rinteillä; muodoltaan hän oli ”pitkä muttei jättimäinen” (8). Oliko kaksintaistelu Sauronin idea? Elättelikö Gil-galad mielessään toistavansa esivanhempansa Fingolfinin urotyön? Viimeisellä taistelulla ei ollut muita todistajia kuin Elrond, Cirdan ja Isildur. Tiedämme vain että Gil-galad kaatui ensin, ja sitten kaatui Elendil, joka oli tuossa vaiheessa jo vanha mies. Ehkä Elendil joutui perääntymään ja torjumaan Sauronin iskun miekkansa terällä, joka sitten murtui tunnetuin seuraamuksin. Mutta myös ”Sauron heitettiin maahan”. Miksi passiivi? Isildurin asemiehetkö kaatoivat joukolla Sauronin, jotta herransa voisi lyödä hänet hengiltä ja nirhata isänsä miekan tyngällä hänen sormensa irti? Mutta Elrond väittää, että ”Isildur seisoi yksin isänsä vieressä tuossa viimeisessä taistelussa elämästä ja kuolemasta”, eikä meillä oli hyvää syytä epäillä silminnäkijän todistusta. Elrondin mukaan hän ja Cirdan vaativat Isilduria heittämään Sormuksen tuleen, mutta ”Isildur ei kuunnellut neuvojamme”. Jos Isildur oli yksin, kaksi ikivanhaa haltiaruhtinasta olisi helposti voinut pakottaa hänet tahtoonsa. Näin ei tapahtunut. Isildur piti Sormuksen, eikä häntä estetty…

Viimeisen liiton sota päättyi kuten ensimmäinen maailmansotakin: epätyydyttävästi. Voittajat olivat kärsineet karmaisevia menetyksiä. Lindonin haltiavaltakunta lakkasi olemasta maailmanpoliittinen valtatekijä. Arnor alkoi rappeutua. Sauronin valtakunta oli miehitetty, mutta ajan myötä miehitys kävi voittajille niin kalliiksi, että siitä luovuttiin. Ja koska Sauronin olemassaolon salaisuutta, Sormusta, ei tehty tekemättömäksi, sota sisälsi uuden sodan siemenen.

Alaviitteet

  1. KTK s. 386
  2. TSH II.4 s. 318
  3. KTK s. 354
  4. TSH II.4 s. 316
  5. KTK s. 354
  6. TSH I.2 s. 563
  7. The Lost Road, HoME V, s. 74.
  8. The Letters of J.R.R. Tolkien, N:o 246.
wordpress plugins and themes automotive,business,crime,health,life,politics,science,technology,travel

8 responses so far

8 kommenttia to “Entente Cordiale Keski-Maassa”

  1. LHXon 30 May 2012 at 1:01 pm

    Hyvä yhteenveto, ehkä mielenkiintoisin kohta on juuri tuo Sauronin kaatuminen, Miten hän sitten kaatui? Miten itse olen käsittänyt ”Sauron heitettiin maahan” on se että Sauron taisteli kuninkaita vastaan, sai surmattua heidät mutta kärsi riittävästi vahinkoa kuollakseen, suurin sormus esti hänen ruumista kuolemasta. Isildur löi sitten miekan tyngällä sormen poikki päästäen sauronin “kärsimyksistään”.

    Miten taistelu eteni ja miksi? järkevä selitys olis varmaan että Sauron koitti surmata liiton johtajat ja vaarallisimmat vastustajansa ja murtaa heidän moraalin. Kenties hän oli niin kammottava että kaikki pakenivat hänen tieltään paitsi rohkeat.

    Yhdessä lähteessä muistaakseni väitettiin Gil-Galadin painineen Sauronin kanssa. Kenties vertauskuvallinen termi taistelusta, hän onnistui Elendilin kanssa haavoittamaan Sauronia kuolettavasti mutta sai itse surmansa Sauronin ruumiin kuumuuteen ja Elendil varmaan sai surmansa miekkansa murtuessa Gil-Galadin jälkeen.

    Yksi teoria että Sauron pystyi alistamaan/kontrolloimaan jopa haltia sormuksien kantajat tahtonsa alle suurimmalla sormuksella. Siksi Gil-Galad oli antanut sormuksen Elrondille että siitä ei koituisi haittaa hänelle? Mutta samasta syystä Elrond ja Cirdan eivät päässeet taistelussa auttamaan kuninkaita ja jäivät vain silminnäkijöiksi.

  2. taivaansusion 30 May 2012 at 10:24 pm

    Viimeisessä kappaleessa on erittäin hyvä pointti. Gil-galadilla oli ennen kaksi haltioiden mahtisormuksista, mutta sotaan lähtiessään hän antoi ne Elrondille ja Círdanille. Miksi? Miksi ihmeessä hän olisi antanut kaksi mahtavinta taikaesinettä pois ennen kriittistä hetkeä, ellei sitten Gil-galad pelännyt sitä mahdollisuutta, että Sauron voisi käyttää niitä häntä vastaan.

    Eräässä lähteessä todellakin sanotaan, että Gil-galad ja Elendil painivat Sauronin kanssa. Tämä ei mitä todennäköisemmin ole vertauskuvallista: kuten pitkäämiekkaa harjoitelleet ovat minulle vakavasti todistaneet, miekkailu kuin miekkailu muuttuu hyvin nopeasti painiksi (mitä Fiore dei Liberi myös miekkailuopuksessaan opettaa).

  3. LHXon 31 May 2012 at 10:36 am

    Kyllä,väite painin puolesta voisi olla perusteltu. Tolkienhan oli kova historoitsija ja oli varmasti lukenut antiikin teoksia. Kreikan mytologiassahan painijat tai paini olivat sankareita tai sankarin aseita hirviötä ja vihollisia vastaan. Uskon että Tolkien olisi voinut saada vaikutteita näistä tarinoista.

    Mutta myös ihan oikeassa maailmassa painimaiset liikkeet harjoitushan kuuluivat myös jo kreikan ajan sotilaiden etenkin Spartalaisten repertuaariin tätähän lajia kutsuttiin Pankrationiksi. http://en.wikipedia.org/wiki/Pankration

    Sotilaiden tuli osata taistella kaaottisessa taistelussa tarvittaessa ilman aseita tai jos kamppailu meni maahan. Myös oikeanmaailman lähikamppailutilanteet (aseen kanssa tai ilman) menevät poikkeuksessa painiksi ja päätyvät maahan.

    Tuskin Sauronin hyökätessä oli erotuomari läsnä tai noudatettiin kunniasääntöjä niin että sallittiin toisen nousta pystyyn maasta, tai sallittiin poimia pudonnut ase.

  4. taivaansusion 31 May 2012 at 11:21 am

    Myöskin jännä juttu tuo Narsilin katkeaminen Elendilin alla. Normaalistihan miekka ei käsittääkseni sellaista tee, ellei todellakin ole torjuttu terä terää vasten tai ase ole ottanut jo valmiiksi rakenteellista vahinkoa. ICE:n Merp-roolipelissä Sauronille onkin annettu taika-aseita rikkova miekka…

    Paini kuuluu tietenkin myös Tolkienin omaan klassiseen legendariumiin: Painiihan tarujen jumalsankari Tulkaskin Melkorin kanssa. Annetaan myös ymmärtää, että paini oli suosittua urheilua, joten mikä jottei. Yksi ratkaisematon kysymys on, että hyökkäsivätkö Elendil ja Gil-galad yhdessä Sauronin kimppuun, vai tuliko Elendil Gil-galadin tilalle jälkimmäisen kaaduttua kaksintaistelussa? Voin hyvin kuvitella Gil-galadin ja Elendilin yhdessä painivan Sauronin kanssa ja yrittäen saada tätä nurin.

  5. LHXon 31 May 2012 at 11:47 am

    Voimakas isku hajotti miekan kenties, tosin Narsilin uskoisi olevan voimallista tekoa että se ei ihan heti vain katkeisi. Ystäväni teorian mukaan miekka murtui kun Elendil kaatui. Ajatus että Narsililla oli tunneside Elendiliin ja se oli älykäs miekka. Se murtui surusta mestarinsa kuolemasta? kenties selitys voisi olla näin romantinen. itse olisin sen kannalla että se hajosi taistelussa ase – asetta vastaan iskiessä. Ei niinkään että Elendilin paino olisi onnistunut murtamaan sen. Elokuvassahan Sauron astuu miekan päälle….

    Uskoisin että Elendil ja Gil-Galad kävivät Sauronin kimppuun yhdessä niin hyvin kuin pystyivät. Kenties Sauronkaan ei tullut täysin yksin paikalle, varmasti hänellä oli myös henkivartiosto? Mustia numenorilaisia / hiisiä / peikkoja / tai kenties Nazgul? Mutta lopputulos oli se että Sauron & Nazgul katosivat henkimaailmaan ja liittoutuneista, selvisi vain Isildur, Cirdan ja Elrond. Toki molemmat armeijat selvisivät, liittoutuneet kärsivät hirveät tappiot (yli puolet) Sauronin joukkojen rippeet hajaantuivat / Jäivät vangiksi.

  6. Manoloon 27 Jun 2012 at 6:49 pm

    Angmarin Noitakuningas katkaisi Frodon miekan taikakeinoin Bruinenin kahlaamoilla. Sauron varmasti pystyi samanlaisiin temppuihin ja voipa olla, että Narsilin kärsimä rakenteellinen vahinko oli tällaista alkuperää.

  7. MakeX3on 01 Oct 2012 at 2:41 pm

    Joitain lukijoita voi hieman loukata puhe Melkorin palvomisesta. Käsittääkseni vakiintunut tapa on puhua Morgothista.

  8. Atro Niiniluotoon 13 Dec 2012 at 1:56 pm

    Vähän jokaisella on neuvonantajia nykyäänkin, esimerkiksi ministereillä ja kauppojen kassoilla.

Comments RSS

Leave a Reply