• Fiktio

    Lento 714 Sydneyyn

    Luin pitkästä aikaa kaikki Hergén Tintti-albumit aikajärjestyksessä, mikä oli nautinnollista, sillä ne vain paranevat loppua kohti. Toiseksi viimeisellä ja mielestäni myös toiseksi parhaalla albumilla Lento 714 Sydneyyn on ollut minuun lapsesta saakka erityinen vaikutus. Sen fantastinen realismi, ahdistava tunnelma ja salaperäinen loppu eivät ole lakanneet kutkuttamasta mielikuvitustani. Lento 714 on…

  • Politiikka

    Suomalaisuuden päivän puhe

    Muutama sana Suomesta, suomalaisuudesta ja sen historiasta. J. V. Snellmannin syntymäpäivä näkyy nykypäivänä oikeastaan vain liputuksena taloyhtiöiden pihalla. Vuonna 1906 se oli päivä, jolloin ihmiset luopuivat joukoittain Ruotsin vallan ajalta periytyvistä ruotsalaisista sukunimistään ja omaksuivat suomalaisen nimen, millä oli kansallisen identiteetin kannalta silloin suuri merkitys. Kaikki suomalaisuusaatteen kannattajat eivät tosin…

  • Historia

    Tippecanoe and Tyler too

    Nyt kun Yhdysvaltain presidentinvaalit näyttävät taas kutkuttavan tasaväkisiltä, haluan palata ajassa hieman taaksepäin: vuoteen 1840, joka oli monella tavalla kaikkien nykyaikaisten presidentinvaalikampanjoiden alku. Vastakkain olivat vanhan ja vakiintuneen demokraattipuolueen istuva presidentti Martin Van Buren ja edistysmielisen whig-puolueen ehdokas, kenraali William Henry Harrison. 1800-luvun demokraatit kannattivat plantaasiorjuutta ja intiaanien pakkosiirtoja, kun taas whigit olivat…

  • Historia

    Maamiehen kotiapteekki

    “Maalla Asuwaiset, jotka owat kaukana Kaupungeista ja Apotheekeista, tarwihtewat aikanansa warustaa ja edeskatsoa itsensä parannus aineilla ja lääkityxillä. Mutta kuinga taitawat ja tietäwät he nijtä ostaa ja toimittaa itsellensä, joss ei he tiedä Lääkitysten, Metikamentein ja Woidetten nimeä ja hyödytystä, nijnkuin myös sisälle annon määrää, eli kuinga sitä nautitaan, milloin,…

  • Elämä

    Näet edessä kuoleman portin

    Olen pelännyt kuolemaa siitä lähtien kun tulin tietoiseksi ajan kulusta, mikä oli hyvin varhain, aika lailla siinä vaiheessa kun minua yritettiin nukuttaa. Sen olemassaolo itsessään tuntui rikokselta universumia kohtaan, sen vääjäämättömyys ja väistämättömyys tuottivat halvaannuttavaa kauhua. En kyennyt nukkumaan, koska nukahtaessa tietoisuus sammuu. Se tuntui pieneltä kuolemalta. Eksistentialistista kauhua ei…

  • Tolkien

    Elrondin dysfunktionaalinen perhe

    Viime kuussa kirjoitin Reppuleista ja menin lupaamaan uuden Tolkien-aiheisen raapustuksen kerran kuussa. Olkaa siis hyvät. Bilbo ja hobitit on käsitelty, seuraavaksi jatkamme pohdintaamme Elrond Puolhaltiasta. Puhuin jo aiemmin haltioiden jäykistä sukupuolirooleista ja siitä miten Elrond oli tietoisesti tai tiedostamatta omaksunut haltiayhteiskunnan kummajaisen eli naiselle varatun parantaja-shamaanin roolin. Elrondin perhetaustaa kaivelemalla paljastuu, että miekkonen oli kaiken lisäksi…

  • Tolkien

    Mitä todella voimme tietää Reppuleista

    Peter Jacksonin Sormusten herra -filmatisoinnin avauksessa kaikkien hyvin tuntema Bilbo Reppuli lausahtaa: ”There’s always been a Baggins living here, under the hill, in Bag End.” Reppulit näyttävät viettävän joutilasta ja mukavaa yläluokan elämää, johon ei kuulu työntekoa eikä seikkailuja. Hobitin alussa Reppuleiden kerrotaan asuneen Hobittilan Kukkulan tienovilla ”ylimuistoisista ajoista lähtien” ja heitä…

  • Pakanuus

    Reblog: Kekri

    Koska pakanalle aika on syklistä ja nyt on taas se hetki vuodesta, nostan esiin kymmenen vuotta sitten kirjoittamani jutun kekristä, vanhasta suomalaisesta uudestavuodesta. Kekri – unohdettu juhla   Näihin aikoihin, nykyisen Pyhäinmiesten päivän paikkeilla, oli ennen yksi vuodenkiertomme suurimmista ja tärkeimmistä pakanallisista juhlista: kekri, murrealueesta riippuen myös köyri, keyri ja…

  • Tolkien

    Entente Cordiale Keski-Maassa

    Egosentrifugi kaivautuu jälleen Tolkienin pariin. Tällä kertaa osansa saa Haltioiden ja Ihmisten Viimeinen Liitto (ja kyllä, Kersti Juva kirjoittaa jokaisen sanan isolla alkukirjaimella). Tämä Keski-Maan dokumentoidun historian suurin ja verisin sota käytiin kolme tuhatta vuotta ennen Hobitin ja Tarun Sormusten Herrasta kuvaamia tapahtumia. Koska täydellistä narratiivia sodasta, siihen johtaneista syistä ja…