Star Wars oli ilmestyessään vuonna 1977 välitön kulttuuri-ikoni, vaikka vähältä piti ettei elokuva olisi jäänyt samanlaiseksi kalkkunaksi kuin sen vanavedessä ilmestyneet avaruusoopperat Starcrash (1978), Battle Beyond the Stars (1979) ja The Last Starfighter (1984). George Lucasin raakaversio, joka seurasi löyhästi Akira Kurosawan Kätketyn linnakkeen (1958) juonta, oli kömpelö ja täynnä tyhjänpäiväistä dialogia ja ekspositiota. Sen rakenteessa ja rytmityksessä oli pahoja ongelmia. Tähtien sota pelastettiin leikkauspöydällä: Sen tekivät Richard Chew, Paul Hirsch ja ennen kaikkea Marcia Lucas, Georgen silloinen vaimo, joka leikkasi raakaversion kohtaukset toiseen järjestykseen ja poisti kaiken ylimääräisen dialogin. Tarinankuljetuksen kultainen sääntö onkin: näytä, älä kerro.
Suurin osa Tähtien sota -myytoksen elementeistä oli olemassa jo vuonna 1977. Kansleri Palpatine, joka on muuttanut Galaktisen tasavallan keisarikunnaksi; mystinen “voima” ja sen “pimeä puoli”, salaperäiset kyber-kristallit sekä “kloonien sodat”, joissa Obi-Wan Kenobi palveli kenraalina Leian isää, Alderaanin prinssipuolisoa Bail Organaa. Toki nämä tarinan ainekset olivat vasta hahmotelmia, mutta kaikkea Tähtien sota -elokuvassa ja sen käsikirjoituksessa sanottua ja näytettyä voi pitää myytoksen alkuperäisenä kaanonina. Tähtien sota joutui monella tavalla oman menestyksensä uhriksi. Studio halusi jatko-osia. Monet inspiroituivat kirjoittamaan ja laajentamaan maailmaa uusiin suuntiin. Alan Dean Foster kirjoitti jatko-osan nimeltä Splinter of the Mind’s Eye (1978), jossa Luke Skywalker ja prinsessa Leia etsivät Mimban-kaivosplaneetalta salaperäistä Kaiburr-kristallia. Tässä maailmassa Luke ja Leia eivät olleet sisaruksia. Jos se olisi kuvattu elokuvaksi, jatko olisi voinut olla hyvin erinäköinen.
Tähtien sodan suurin ongelma on aina ollut johdonmukaisuuden puute. Lukuisat jatko-osat, novelisaatiot, sarjakuvat, spin-offit ja lastenanimaatiot tekivät parhaansa kustakseen kaiken sen päälle, mikä ensimmäisessä elokuvassa oli vakiinnutettu. Moni syyttää tästä myytoksen nykyistä “omistajaa” Disneytä, mutta todellisuudessa muutokset alkoivat jo sarjan toisesta ja useimpien mielestä parhaasta osasta. Muutokset voidaan karkeasti jakaa kolmeen kategoriaan: (1) uudelleenkirjoitukset, (2) flanderisointi ja (3) väärinkäsitykset. Vaikka maailma oli alun perin George Lucasin kynästä syntynyt, hänellä ei missään vaiheessa ollut yksinomistajuutta siihen millainen siitä muotoutui. Toisen elokuvan eli Imperiumin vastaiskun (1980) käsikirjoittivat Leigh Brackett ja Lawrence Kasdan, ohjasi Irvin Kershner ja tuotti Gary Kurtz. Ehkä juuri Lucasin oman panoksen puuttuminen selittää, miksi elokuvasta tuli niin hyvä. Kolmannessa elokuvassa eli Jedin paluussa Lucas onnistui kiipimään takaisin toiseksi käsikirjoittajaksi ja ohjaamaan sitä aivan eri suuntaan kuin Lawrence Kasdan oli suunnitellut – lastenelokuvaksi. Tämä johtui siitä, että George Lucas oli onnistunut neuvottelemaan itselleen oikeuden elokuvan tuottamiin lelutuloihin. Ehkäpä Lucas oli aina ollut parempi bisnesmies kuin tarinankertoja.
Millainen sitten on alkuperäisen Tähtien sodan maailma, jos ainoa lähteemme on elokuva itse ja sen käsikirjoitus? Radikaalisti erilainen. Vaikka avaruusalukset voivat liikkua hyperavaruudessa valoa nopeammin, varsinaista valoa nopeampaa viestintäteknologiaa ei ole olemassa. Kapinalliset ovat saaneet haltuunsa Imperiumin kuolontähden salaiset piirustukset, jotka on ladattu R2-droidiin. Heidän on vietävä droidi fyysisesti perille kapinaliiton päätukikohtaan, Alderaaniin. Mitään tähtienvälistä viestintäverkkoa ei ole olemassa, muutenhan prinsessa Leia voisi ladata piirustukset galaktiseen Wikileaksiin tai lähettää ne kryptattuina perille. Linnunradan reunamilla sijaitsevalla Tatooinen erämaaplaneetalla ei seurata tähtienvälisiä uutisia tai ylipäätään olla kauhean tietoisia siitä, mitä tapahtuu heidän oman planeettansa ulkopuolella. Voimme päätellä Tatooinen kuitenkin olevan tähtienvälisten kauppareittien varrella, sillä pienenkin avaruussataman kanttiinissa on galaktiset muukalaisrodut hyvin edustettuna. Tatooinen alkuperäislajit näyttävät joko sopeutuneen siirtolaisiin (jawat) tai taistelevat intiaanien tapaan elinympäristönsä puolesta (hiekkakansa). Kun Han Solo lähtee pienellä rahtialuksellaan Tatooinelta Alderaaniin, hän ei tee ilmoitusta tähtienväliseen lennonjohtoon tai jätä lentosuunnitelmaa: vanhan maailman merenkävijöiden tapaan hän vain nostaa purjeensa ja poistuu satamasta. Obi-Wan Kenobi ei soita Alderaaniin etukäteen ja kerro tulostaan.
Tähtienvälisen viestinnän puuttumisen puolesta puhuu sekin seikka, että kaukaiselle Tatooinelle erakkomunkiksi paennut entinen jediritari ja kenraali Obi-Wan Kenobi voi huoletta piileskellä lähellä ystäviään ja sukulaisiaan “Ben” Kenobin nimellä. Kenellekään ei tule mieleen soittaa galaktiseen vihjepuhelimeen, että etsintäkuulutettu rikollinen majailee täällä päin. Kenobille piiloutumiseksi riittää, että hän pukeutuu erämaaplaneetan talonpoikien käytännölliseen vaateparteen: hupullisen kaapuun, tunikaan ja housuihin. Kenobin asu ei eroa mitenkään Luke Skywalkerin enon Owen Larsin tai muiden Tatooinen maanviljelijöiden vaatteista. Ajatus siitä, että kyseessä olisi jediritarin asu, on yksi ensimmäisistä maailmaan siinneistä virheistä ja epäjohdonmukaisuudesta. Siihen syyllistyivät 80-luvun alun fanifiktion kirjoittajat, joiden simplistisen väärinkäsityksen George Lucas sitten siunasi Phantom Menacessa (1999). Lucas ei juuri välittänyt tarinoidensa uskottavuudesta tai johdonmukaisuudesta ja oli aina valmis muokkaamaan niitä jälkikäteen. Alkuperäisen trilogian perusteella ainoa tunnettu “jediritarin asu” on kuitenkin se musta, puolisotilaallinen univormu, jota Luke Skywalker käyttää Jedin paluussa.
Imperiumin vastaisku rikkoi teknologisen kaanonin vain saadakseen Darth Vaderin keskustelemaan kaukaisen keisarin kanssa hologrammin välityksellä. Ehkäpä voimme hyväksyä sen, että teknologisesti kehittyneen Imperiumin johtomiehillä on käytössään harvinaista ja kallista valoa nopeampaa viestintäteknologiaa, joka on rajoitettu yksinomaan sotilaskäyttöön. Myöhemmin maailman lainalaisuuksista piittaamattomat kirjoittajat tekivät valoa nopeammasta viestimisestä arkipäiväistä, mikä pilaa alkuperäisten elokuvien koko premissin: tieto (ja siten myös raha) on kuljetettava fyysisesti paikasta toiseen. Toinen suuri muutos oli tietenkin paljastus Darth Vaderista Luken isänä, Anakin Skywalkerina. Käsikirjoittaja Lawrence Kasdan teki samalla Obi-Wanista valehtelijan, jota oli kömpelösti paikkailtava.
Alkuperäisessä Tähtien sodassa annetaan Anakin Skywalkerista kuva upseerina, lentäjänä ja perheenisänä, joka lähti hyvän ystävänsä Obi-Waniin kanssa huimapäisesti sotaan (“typerälle ristiretkelle”, kuten Luken eno Owen sanoo) ja jäi sille tielleen. Luken ja Owenin varsinainen sukulaisuussuhde jää tarinassa epäselväksi, mutta keskiajalla oli tavanomaista että pojat annettiin enonsa kasvatettavaksi. Mahdolliseksi toki jää sekin Lucasin myöhemmin kynäilemä kuvio, että Anakinin äiti olisi mennyt uudelleen naimisiin Owen Larsin isän kanssa, jolloin Owenista olisi tullut Anakinin velipuoli ja Luken setäpuoli. Varhaisessa käsikirjoituksessa Owen ja Beru ovat antropologeja ja Luken äidin sukulaisia. Luken äiti on kuollut niin nuorena, ettei Luke muista häntä – mutta myöhemmin Jedin paluussa siskoksi muutettu Leia muistaa. Miten tämä on mahdollista? Selvittämättä jää myös, miten sisaret (ei välttämättä kaksoset, kuten jatko-osissa) olisivat päätyneet lapsena eri puolille Linnunrataa. Lucasin myöhemmät uudelleenkirjoitukset vain lisäsivät tarinaan aukkoja.
Kaikki nämä kallisarvoisat yksityiskohdat pyyhkiytyvät jatko-osissa pois kuin kyyneleet sateeseen. Samalla Lucas infantilisoi Anakin Skywalkerin, galaksin parhaan hävittäjälentäjän, ensin näsäviisaaksi pikkupojaksi ja sitten nyrpeäksi teiniksi, jolla ei ole yhtään hyvää syytä kääntyä “voiman pimeälle puolelle”. Alkuperäiset Anakin ja Obi-Wan olivat ikätovereita, kuten heidän näyttelijänsäkin (Sebastian Shaw syntyi 1905, Sir Alec Guinness 1914). Owen Larsin näyttelijä Phil Brown oli samaa ikäpolvea. Kloonien sodat olisivat tapahtuneet heidät nuoruudessaan ja Anakinin kuolema Darth Vaderin käsissä vasta niiden jälkeen. Lawrence Kasdanin luonnoksessa Jedin paluuksi Owen ja Obi-Wan ovat sukulaisia, mikä selittäisi miksi Obi-Wan piileskelee hänen maatilansa lähistöllä. Sivumennen sanottuna samassa käsikirjoituksessa Han Solo olisi kuollut taistelussa elokuvan alkumetreillä, Leiasta olisi tullut uuden kompromissihallituksen kuningatar ja Luke olisi nuoruuden idealisminsa menettäneenä kävellyt takaisin Tatooinen hiekka-aavikolle erakkomunkiksi Obi-Wan Kenobin tilalle. Tuottaja Gary Kurtzin mukaan Lukella oli alun perin tarkoitus olla tuntematon sisko, joka olisi paljastunut vasta tulevissa osissa.
Flanderisoinnilla tarkoitetaan henkilöhahmojen yksinkertaistumista myöhemmissä kerronnoissa ja pelkistymistä yhteen ainoaan ominaisuuteen – usein muuttaen hahmon alkuperäisen luonteen täydellisesti. Yksi pahimmista Tähtien sodan flanderisoinnin uhreista on ollut galaktinen Imperiumi, joka alkuperäisessä elokuvassa oli vielä tehokas ja pelottava. Jatko-osissa (Andor poislukien) siitä on tullut oman itsensä karikatyyri, operettinatsien kansoittama klovnisirkus. Tähtien sodassa Obi-Wan Kenobi sanoo osumajälkiä katsellessaan täysin tosissaan, että “ainoastaan Imperiumin iskusotilaat voivat olla noin tarkkoja”. Myöhemmin elokuvassa iskusotilaat ampuvat tarkoituksella ohi. Darth Vaderin suunnitelmana on antaa kapinallisten päästä pakoon, jotta he johdattaisivat Imperiumin heidän salaiseen tukikohtaansa. Vaatii äärimmäistä kurinalaisuutta, ammattimaisuutta ja tarkkuutta pystyä tulen alla ampumaan kohti, mutta ei osuakseen. George Lucas tai kukaan muukaan jatko-osia väsäillyt nikkari ei ymmärtänyt tätä – tai ei vain välittänyt – ja niinpä Imperiumin iskusotilaista, noista äärimmäisen pelottavista eliittisotilaista, tehtiin koomisia surkimuksia jotka ampuvat aina ohi.
Puolueeton todiste iskujoukkojen toiminnasta on Tähtien sodan aloituskohtaus, jossa korvetti Tantive IV vallataan – läsnä ei ole yhtään päähenkilöä, jota tarinan juoni suojaisi. Kymmenen Alderaanin turvallisuusmiestä puolustaa ilmalukkoa, josta vain yksi mies mahtuu kulkemaan kerrallaan. Se on hyvä puolustusasema. Kuitenkin Imperiumin murtauduttua ilmalukosta sisään, iskujoukkojen kokemuksen, koulutuksen ja kokovartalopanssareiden ansiosta kapinalliset menettävät vain muutamia sekunteja kestävässä laukaustenvaihdossa seitsemän (7) miestä, kun taas Imperiumi menettää vain kaksi (2) iskujoukkojen sotilasta. Kolme henkiinjäänyttä kapinallista pakenee käytävänmutkaan, jossa kapinalliset saavat vahvistuksia. Seuraavassa laukaustenvaihdossa kapinalliset saavat maihin vain yhden (1) iskusotilaan, kun taas Imperiumi ampuu viisi (5) kapinallista. Myöhemmissä kohtauksissa nähdään vielä yhden kapinallisen kaatuvan maahan, ja prinsessa Leian kuulustelukohtauksessa näkyy kaksi kuollutta kapinallista, mikä nostaa kapinallisten tappiot viiteentoista. Tämän matematiikan perusteella Imperiumin iskujoukot ovat peräti viisi kertaa tehokkaampia ja tappavampia kuin Tantive IV:n kapinallissotilaat. Jos lasketaan kaikki elokuvassa näkyvä tulitus, iskusotilaat ampuvat 94 kertaa ja kapinalliset 67 kertaa. Iskusotilaat ampuvat siis keskimäärin kuusi kertaa jokaista kuollutta kapinallista kohti, kun taas kapinalliset ampuvat 22 kertaa jokaista kuollutta iskusotilasta kohti.15 vihollista 94 laukauksella on huomattavasti parempi suhde kuin millään modernilla armeijalla.
