Olin keskiviikkona vierailemassa Pekka Virkin podcastissa Valtakunnasta. Samalla heräsi hyvä kysymys: Mistä on saanut alkunsa tarina, jonka mukaan marsalkka Mannerheim ei halunnut osallistua hyökkäykseen Pietaria kohtaan, koska tämä oli hänen entinen kotikaupunkinsa? Tarina on toistettu samanlaisena niin monessa kirjassa (ja itsekin syyllistyin samaan), että sen jo itsessään pitäisi herättää epäilyksiä. Yleensä se tarkoittaa, että kaikki kopioivat tarinaa toisiltaan, eikä alkuperäislähdettä ole.
Kaivoin esiin Kolmannen valtakunnan lehdistöattašeana ja Dienststelle Ribbentropin edustajana Helsingissä toimineen Hans Metzgerin muistelmat. Metzgerillä oli käytössään runsaasti edustus- ja käyttövaroja suomalaisten poliitikkojen kanssa seurusteluun ja kansallissosialistien tukemiseen. Metzgerillä oli myös läheiset välit puolueen ulkomaantiedustelun eli Sicherheitsdienstin kanssa. Häntä pidettiin Saksan lähetystön “Jartsevina”; mikäli Saksa olisi voittanut sodan, sujuvaa suomea puhuneesta Metzgeristä olisi epäilemättä tullut kaikkien “kotinatsien” kantaisä.
Metzger kertoo muistelmissaan, että eversti Horst Rössing (Saksan sotilasasiamies Helsingissä) oli kysynyt häneltä 27. toukokuuta 1941 erittäin luottamuksellisesti, miten Suomen siviilijohto suhtautuisi Saksan toivomukseen, että Suomi osallistuisi Leningradiin suuntautuvaan hyökkäykseen. Metzger oli varma, että sekä Ryti, Tanner että Mannerheim asettuisivat vastustavalle kannalle. Metzger tiedusteli asiaa vielä epävirallisesti opetusministeri Antti Kukkosen kautta, johon hänellä oli läheiset välit. Kukkonen sanoi hänen mukaansa, että “Ei Marski koskaan tule osallistumaan oman Pietarinsa tuhoamiseen. Hänhän on asunut siellä kymmeniä vuosia.”
Kuitenkin Rössing ilmoitti 4.6. Metzgerille saaneensa uusia tietoja: Marski sittenkin kaavaili osanottoa Leningradin valtaukseen. “Tieto oli yhtä varmaa kuin jos Marski olisi sanonut sen omassa persoonassaan”, väitti Rössing. Kukkonen vakuutteli edelleen, ettei Marski, ei Ryti eikä hallituksen ulkoasiainvaliokunta koskaan tulisi hyväksymään marssia Leningradiin. Eteneminen pysäytettäisiin vanhalle rajalle. Metzger raportoi nämä tiedot eteenpäin Berliiniin ja asia jäi sikseen. Selvittämättä jäi, kuka Rössingin “vuorenvarma” lähde oikein oli.
Kenraali Paavo Talvelan omista muistelmista löytyy vahvistus: Talvela oli seuraavana päivänä eli 5.6.1941 ojankaivuu- ja pellonraivaushommissa Tuusulassa, kun hän sai puhelimitse määräyksen saapua samana iltana kello 20 ravintola Savoyn kabinettiin numero 1. Kabinetissa oli itse Mannerheim, joka selitti Talvelalle, että saksalaiset tulevat hyökkäämään Neuvostoliittoon ja pyytävät suomalaisilta “voimakasta iskua kohti Leningradia”. Mannerheim tarjosi Talvelalle erikoisryhmän komentajan paikkaa ja kysyi, oliko tämä halukas tähän tehtävään. Kenraali Talvela kertoo nousseensa “salamana tuoliltaan” ja vastanneen “Olen ja tämä on elämäni suurin hetki”.
Sittemmin tästä Leningradin valtausoperaatiosta ei enää puhuttu, eikä Talvelalle koskaan selvinnyt, mitä sille tapahtui. Sekä Metzgerin että Talvelan muistelmat tuntuisivat kuitenkin todistavan yhtäpitävästi, että 4.6.–5.6. Leningradin valtaamiskysymys oli vireillä ainakin jossain muodossa Suomen korkeimmassa sotilasjohdossa. Marski olisi tuskin raahannut Talvelaa Tuusulasta Savoyhin puhtaan hypoteettisen pohdinnan vuoksi. Talvelalla ei myöskään ollut mitään syytä keksiä päästään tuollaista episodia; Marski oli hänelle suoraan Jumalasta seuraava ja kaikki muut tulivat kaukana sen jälkeen.
Jos Leningradin valtausyritykseen ei ryhdytty Mannerheimin omien tunnonvaivojen vuoksi, miksi sitten? Kariutuiko se poliittisen johdon vetoon? Vaikka Ryti ja Tanner olisivat päättäneet keskenään näin, Suomen valtiojohdon virallinen toive oli edelleen, että Leningradin alue eli Inkeri päätyisi suomalaisten käsiin. Hitlerin päämajassa 16. heinäkuuta 1941 pidetystä kokouksesta tehdyissä muistiinpanoissa todetaan: “Suomalaiset haluavat itselleen Leningradin alueen. Führer aikoo tuhota Leningradin ensin maan tasalle, sitten luovuttaa alueen suomalaisille.”
Jatkosodan jo alettua presidentti Ryti keskusteli 11. syyskuuta 1941 Suomen tulevista rajoista Saksan lähettilään Wipert von Blücherin kanssa. Blücherin mukaan Ryti toivoi Suomelle “lyhyitä rajoja”. Ihanteellisessa tilanteessa Suomen raja kulkisi pitkin Syväriä ja Nevajokea. Leningrad oli Rytin mukaan parasta tuhota, mutta suomalaiset eivät poliittisista syistä voisi itse osallistua siihen.
Näyttää siis siltä, että tarina Marskin tunnonvaivoista on vain tarina. Lopullisen päätöksen teki presidentti Ryti, joka toivoi Suomen saavan Pietarin saksalaisilta lahjaksi valmiiksi “venäläisistä tyhjennettynä”.
