Kun länsi pakotti Venäjän hyväksymään Kosovon itsenäisyyden, Kremlistä varoitettiin Venäjän ryhtyvän vastatoimiin. Kosovo oli ikävä ennakkotapaus; moni arvaili että Moskova käyttäisi Kosovon-korttia selvittääkseen välinsä eteläisen naapurinsa Georgian kanssa. Uutta sotilasoperaatiota on ilmeisesti valmisteltu jo pitkään. Venäjä on vuodesta 1991 lähtien tukenut venäläismielisiä separatisteja Abhasiassa ja etelä-Ossetiassa sekä lähettänyt alueelle “rauhanturvaajiaan”. Venäjän uhka on luonnollisesti saanut Georgian kiirehtimään NATO-jäsenyyttään.
Georgian läpi kulkee ainoa kaasuputki joka tuo maakaasua Eurooppaan Venäjän ohi. Öljyn ja maakaasun merkitystä ei voi vähätellä tässäkään konfliktissa. Viime vuosien aikana Georgia on liittoutunut Yhdysvaltain kanssa; USA:n tuella maa on modernisoinut sekä itseään että asevoimiaan. Tälläkin hetkellä Georgiassa on useita satoja amerikkalaisia sotilashenkilöitä koulutustehtävissä. 2 000 amerikkalaisten kouluttamaa georgilaista erikoisjoukkojen sotilasta palvelee vastaavasti Irakissa.
Georgian presidentin Mikheil Saakašvilin mukaan he olivat jo kuukausia sitten varoittaneet kansainvälistä yhteisöä siitä, että Venäjä suunnittelee sotaa Georgiassa. Erityisesti hän kritisoi Saksan liittokansleri Merkeliä ja varakansleri Steinmerieriä. Tapahtumat eskaloituivat sopivasti Pekingin olympialaisten alla. Venäjän kontrolloimat Etelä-Ossetian separatistit vetäytyivät viime hetkellä neuvotteluista ja ampuivat heittimillä ja tykistöllä georgialaisia kyliä. Georgian armeija aloitti sotilaallisen operaation separatistien kukistamiseksi 7.8.2008 kello 0:53. Vielä samana yönä Pekingistä tavoitettu pääministeri Vladimir Putin ilmoitti Venäjän “olevan pakotettu kostamaan”.
Georgian armeija oli tuskin ehtinyt valloittaa Tshinvalin, kun Venäjän joukot olivat jo liikkeellä, mikä antaa tiettyä painoarvoa Saakašvilin puheille. Venäjän 58. armeija tunkeutui etelä-Ossetiaan noin 250 taistelupanssarivaunun voimin. Samaan aikaan Venäjän ilmavoimat pommittivat lentokenttiä Georgian pääkaupungin Tbilisin lähellä, tärkeintä öljysatamaa Potia, maan halki kulkevaa öljyputkea ja Gorin kaupunkia Tbilisin pohjoispuolella, jossa Georgian vakituisen armeijan joukot olivat ilmeisesti ryhmittäytymässä. Tshinvalin kaupungista taistellaan nähtävästi yhä. Georgia on ampunut kaupungin takaisin vallanneita venäläisjoukkoja tykistöllä ja on yrittämässä vastahyökkäystä. Lauantain taistelujen aikana Venäjä on menettänyt 91 miestä kaatuneina, noin 40 taistelupanssarivaunua ja ainakin kaksi lentokonetta (Su-25 ja Tu-22M), joiden vangiksi otettuja lentäjiä on esitelty Georgian televisiossa. Georgia on ilmoittanut ampuneensa alas kymmenen konetta.
Abhasian separatistit ovat ilmeisesti päättäneet myös tarttua tilaisuuteen, sillä Georgian kimppuun on hyökätty Kodorin laaksossa. Venäjän Mustanmeren laivasto on matkalla sulkemaan Georgian satamat, maassa on julistettu yleinen liikekannallepano ja sotatila. Georgian tappioista ei ole tullut luotettavia tietoja, mutta ilmeisesti ne ovat olleet huomattavat. Ainakin yksi georgialainen lentokone on ammuttu alas.
Koko muuta maailmaa taitaa kiinnostaa vain olympialaiset.
Kuvia viikonlopulta
Tuhottu georgialainen T-72 panssarivaunu Tshinvalissa.
Georgialaisia reserviläisiä.
Öljyputki liekeissä.
Venäläinen ilmatorjuntamies vaunun katolla Dzhavan kylässä etelä-Ossetiassa.
Eikös ne itse sotaherratkin ole olympialaisissa? (Antaa rahvaksen tapella, me pojat juhlitaan!)
Käsittämätöntä! Mutta kun katsoo historiaa taaksepäin…, mitään eroo ihmisen kyvyssä käsitellä riita-asioita eilen ja tänään ei ole.
En tiedä, musta on tullut iän myötä yhä kyynisempi. Ihmettelin joskus nuoruuden innossani vanhempia ihmisiä ja varsinkin heidän mielipiteitään. En enää ihmettele, koska olen ite samanlainen jo kai.