Sotakirjeenvaihtaja

HAN FERREL-PRITCHARD

Han Ferrel-Pritchard, pulitzer-palkittu toimittaja ja sotakirjeenvaihtaja

– Kuten kaikki samanikäiset miehet, minäkin palvelin kloonien sodassa. Corellian kolmassadas vapaaehtoislegioona, kersantti, sota-ansioristi, kaksi haavoittumismerkkiä. Saleucamin piiritys, helluntaihyökkäys. Kaivoimme asemamme massiivisten violettien sienien alle. Kypärän kuulokkeissa kuului pillin vihellys, kolmassadas määrättiin nousemaan juoksuhaudoistaan ja etenemään ei-kenenkään-maalle kohti separatistien asemia. Vihollista oli pommitettu kiertoradalta kuukausien ajan. Sen ei uskottu kykenevän enää vastarintaan.

Vain yksi yksityiskohta voi jäädä mieleen koko elämästä. Yli magneettikenttien häiriöiden, radioliikenteen käskyjen, haavojen, tuskan ja väsymyksen, muistan vain plasmaa täynnä olevan taivaan ja miljardin termobaarisen ammuksen sateen. Miesten välillä oli 50 metrin välit, silti ensimmäisen tunnin aikana kaatui tasavallan puolesta sata tuhatta. Legioona kärsi neljän viidesosan tappiot, se siirrettiin takalinjaan. Kuulin myöhemmin että hyökkäyksen kokonaistappiot oli puolitoista miljoonaa miestä ja naista. Yksi ainoa hyökkäys, yksi ainoa piiritys!

Se oli ensimmäinen kerta, kun aloin todella pohtimaan miksi me olemme täällä ja kenen asiaa me todella ajamme.

 

– Olen ollut 20 vuotta sotakirjeenvaihtajana ympäri galaksia ja tehnyt samalla omaa tutkimustani. Nyt voin suurella varmuudella jo sanoa, että kloonien sota ei johtunut separatisteista tai keskusmaailmoista, vaan tie konfliktiin oli hienovaraisen ohjailun työtä. Tiedättekö psykohistorian, jonka avulla voi matemaattisesti ennustaa ja ohjata koko galaksin tulevaisuutta? Se vaatii niin ääretöntä laskentatehoa, että vain muinaiset arkailektit pystyvät siihen.

Hävittyään koneiden jihadin tekoäly päätti kääntää ihmisten aseet heitä itseään vastaan… ja sillä on urkkijoita joka paikassa. Me valmistamme sen urkkijat. Ette voi koskaan tietää, ketä teidän droidinne oikeasti palvelevat. Tuokin pölynimuridroidi, joka on innokkaasti puunannut kabinetin lattiaa, on voinut nauhoittaa kaikki keskustelumme. Arkailektit manipuloivat senaattia, ne aiheuttivat koko sodan.

Eikä keisarikaan ole sellainen autokraatti kuin monet kuvittelevat hänen olevan. Keisarin valta voi näyttää rajattomalta, mutta sillä on monia reunaehtoja. Itsenäiset killat, esimerkiksi. Pankkikilta, kaivoskilta, kauppakilta, rahtarien kilta… kaikki hallitsevat osaltaan hyperavaruusreittejä ja siten koko Linnunrataa.

– Entäpä sitten Imperiumin asevoimat? Ilmavoimat ovat ehdottoman lojaalit: täynnä fanaattisia uskovaisia. Maavoimia johtavat ansiotuneet veteraanit; he eivät juurikaan välitä siitä, kuka on vallassa, kunhan käskyt tulevat legitiimejä kanavia pitkin. Mutta laivasto… se on kapinan tyyssija. Puolet laivastoupseereista on vanhoja aristokraatteja. Tuhannen maailman prinssit, ruhtinaat ja nuoremmat pojat… ja laivasto on väkisinkin itsenäisin kaikista kolmesta puolustushaarasta. Ajatelkaa nyt - pelkät kirjalliset käskyt, laivan ja esikunnan välissä lukemattomat valovuodet. Jokainen suuramiraali näkee itsensä keisarina keisarin paikalla…. Siksi laivasto on hajautettu ympäri galaksia. Amiraalit kyttäävät toinen toisiaan. Alttiina arkailektien manipulaatiolle.

Otetaan vaikka esimerkiksi tämä ylin amiraali Harkov täällä… hänellä on hyvin mielenkiintoinen, eikä niin ylevä historia. Tai sitten galaktiset aristokraatit, jotka ovat järjettömän rikkaita. Komissaari Gaius "Moguli" Sutt osti huhujen mukaan syntymäpäiväjuhliaan varten kokonaisen kuun, joka lopulta räjäytettiin. Olen koonnut kaikki muistiinpanoni tähän kirjaan. Aion julkaista sen pian. henkivakuutuksena. Minun listimiseni ei hyödyttäisi ketään, kun tieto on saatavilla avoimesti ympäri galaksia.