Scripta

Lehdissä julkaistua

  • Poliittinen Tintti. Tintti on instituutio. Sarjakuvan luojan Georges Remin - alias Hergén - ja hänen luomansa hahmon poliittisista näkemyksistä on taitettu peistä Ranskan parlamenttia myöten. Aivan turhaan, sillä Hergé ei ollut erityisen poliittinen henkilö, vaikka hän ottikin jatkuvasti sarjakuvissaan kantaa ajankohtaisiin poliittisiin ilmiöihin.
  • Kriisi vai ei? Myöhäisantiikin rajalla. Myöhäisantiikin tutkimuksen kritiikkiä J.H.W.G. Liebschuetzin ja Bryan Ward-Perkinsin linjoilla.
  • Kekri - unohdettu juhla. Pyhäinmiesten päivän paikkeilla oli ennen yksi vuodenkiertomme suurimmista ja tärkeimmistä pakanallisista juhlista: Kekri, murrealueesta riippuen myös köyri, keyri ja köyry. Sana on vanhaa perua, ja sillä tarkoitettiin vuoden viimeistä päivää, joka päätti satokauden ja aloitti karjanhoitovuoden.
  • Tolkien, Kalevala ja meri. J.R.R. Tolkien ihastui Beowulfiin ja Kalevalaan; tuloksena oli hänen tärkein eepoksensa Silmarillion. Mutta Tolkien ei ollut ainoa joka antoi Kalevalan ja Beowulfin lennättää mielikuvitustaan. Viipurilainen komentajakapteeni R. Dillström haaveili samoihin aikoihin samoista myyteistä. Siitä syntyi hänen haaveellinen pääteoksensa Kalevala ja meri (1927).
  • Myytit ja sorto. Jokaisen kansan identiteetti perustuu suurimmaksi osaksi myytteihin. Serbeillä on Kosovo Poljensa, ranskalaisilla vallankumouksensa, amerikkalaisilla pyhiinvaeltajaisät, perustuslaki ja preerioiden cowboy-henki eli vankkumaton usko aseiden ja yksilöllisyyden kaikkivoipaisuuteen. Myytit ilmenevät eri tavoin: kouluopetuksessa, kansallisten symbolien maailmassa ja yleisessä tietoisuudessa.
  • Oikotie ja sieniä. Ruoka ja roolipelit voivat kuulua erottamattomasti yhteen.

Politiikkaa

  • Suvaitsevaisilla pitää olla suvaittavaa. Minkä takia etnistä yhdenvertaisuutta ei edistetä positiivisella syrjinnällä.
  • Kenen kärsimys muistetaan? Lenin ja Che Guevara ovat edelleen pop. Sukukansojemme kohtalosta Suomessa mielellään vaietaan.
  • Väestöpolitiikkaa. Laajamittaista maahanmuuttoa ja rajojen avaamista vaaditaan niin oikealta kuin vasemmaltakin.

Salaisuuksia

  • Siionin viisaiden pöytäkirjat. "Maailman kuuluisin väärennös" on mielenkiintoisempi historiallinen dokumentti kuin päältäpäin arvaisi.
  • Usko että on salaisuus, niin tunnet olevasi initioitu. Maagisesta ajattelusta nykyajan maailmassa.
  • Historia Arcana. Aikajana kaikille salaliittoteorioiden harrastajille.