Aurore

Tyyppi
Painovoima
Halkaisija
Kiertoaika
Pyörähdysaika
Löydetty

Ilmakehä 		M
0,74g
9 450 km
2537 d
61 d
2178

78% N2, 19,34% O2, 1% Ar, 0,035% CO2

Aurore

Etäisyys maasta: 31,9 valovuotta
Nimi: Eta Boötis

Karhunvartijan tähdistössä sijaitseva Eta Boötis on kaksoistähtijärjestelmä. Eta Boötis A, perinteiseltä nimeltään Muphrid (”yksinäinen”) on kirkas, G0 -luokan keltainen alijättiläinen. Pienempi tähti, 0.48 solin massainen punainen kääpiö Rubis, kiertää sitä 1,425 au:n etäisyydellä, tehden yhden kierroksen aina 495 päivän välein.

Järjestelmä sisältää erittäin huomattavia määriä vetyä raskaampia alkuaineita. Eta Boon lähin tähti on punainen jättiläinen Arcturus, joka loistaa Auroren taivaalla monta kertaa Venusta kirkkaammin. Ranskalainen väyläluotainretkikunta löysi Auroren vuonna 2178.

AURORE (Boötis IIc)

Järjestelmää kiertää viisi kaasuplaneettaa: Hesperus (0,8 Jupiteria), Titonus (5,3 Jupiteria), Laodemon (1,6 Jupiteria), Theia (0,5 Jupiteria) ja Astreus (0,28 Jupiteria). Näistä suurin, Titonus, luokitellaan ruskeaksi kääpiöksi: tähtimäiseksi kappaleeksi, jolla ei ole tarpeeksi massaa vety-helium -fuusioon, mutta joka toisaalta tuottaa vetovoimansa vuoksi enemmän lämpöä ja valoa kuin vastaanottaa. Titonuksella on 72 kuuta, joista neljä suurempaa (Memnon, Selene, Aurore ja Antilokus). Titonuksen säteilemä lämpö riittää luomaan Aurorelle elämälle suotuiset olosuhteet.

Aurore poikkeaa kuitenkin huomattavasti Maasta. Titonuksen suunnattoman vetovoiman puristuksessa siitä on tullut litistyneen kananmunan muotoinen. Aurore on Kali-Yugan tavoin vuorovesilukkiutunut Titonuksen kanssa niin, että se kuu kääntää aina saman pallonpuoliskon emäplaneettaansa kohti. Auroren yönpuoli, La Glacière, elää ikuista pimeää jääkauttaan, jossa Muphridin laskettua lämpötila laskee hiilidioksidin jäätymispisteen alapuolelle. Päivänpuolella sijaitsee kuuma piste, jossa lämpötila pysyttelee veden kiehumispisteen yläpuolella. Sitä riepottelee ikuinen hurrikaani. Kahden ääripään välissä sijaitsee kapea lauhkea vyöhyke.

La Glacièren sulamisesta muodostunut Lieriömeri kattaa suurimman osan lauhkeasta vyöhykkeestä. Jäätiköstä sulavat vesimassat haihtuvat Titonuksen puolella ja palaavat rankkasateina ja myrskyinä takaisin kylmälle puolelle. Kuun ilmakehässä raivoavat tuulet aiheuttavat vakavia vaikeuksia kaikille lentolaitteille. Titonuksen vetovoiman synnyttämä vuorovesi-ilmiö on Aurorella 454 kertaa voimakkaampi kuin Maassa. Kanjoneissa ja solissa vuorovesi synnyttää satojen metrien pinnanvaihteluita.

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on selvinnyt, että Aurorella on sen ääriolosuhteista huolimatta kehittynyt kotoperäistä elämää. Hiilipohjainen eliöstö on kehittynyt alun perin Lieriömeressä ja siirtynyt vuorovesi-ilmiön vaikutuksesta kuivalle maalle. Alustavien tutkimusten mukaan Aurorella ei tunneta jakoa eläin- ja kasvikunnan välillä. Parhaiten tunnettu aurorelainen eliö on hattulatvaksi kutsuttu yleinen autrotrofi, fotosynteesillä ravintonsa hankkiva kasvin ja eläimen välimuoto. Se on kahdeksan metriä korkeaksi kasvava sienimäinen eliö, jonka varjomainen hetula kerää Muphridin ja Titonuksen energiaa tuottaakseen sokeria. Hattulatvoilla on viisi alkeellista sydäntä ja se kykenee hitaasti liikkumaan päästäkseen otollisempaan asemaan aurinkoihin nähden.


Aurorelainen hattulatvatiheikkö Auroren varsinainen kasvillisuus käyttää sinivihreää klorofyllin vastinetta katalyyttinä fotosynteesissä, mutta enemmistö lajikkeista hankkii ilmeisesti lisäravinteita suoraan muista eliöistä lihansyöjinä tai mädännäiskasveina. Väritys vaihtelee sinisestä hiilenmustaan. Maaeläimiä ei ole voitu järjestelmällisesti luokitella. Pirennen-Bettencourtin retkikunnan mukaan ne näyttävät kehittyneen kaikki muutamasta äyriäisenkaltaisesta alkumuodosta. Monet eliöt erittävät voimakasta orgaanista happoa hajottaakseen ravintoa. Hapolta eliöitä suojaa niiden hiiliperäinen, ”orgaaniseksi muoviksi” kutsuttu panssari.

Sellaisenaan syötynä Auroren eliöt ovat joko ihmisille myrkyllisiä tai sitten ne läpäisevät ruoansulatusjärjestelmän sulamatta vatsassa. Tämä johtuu siitä, että Terranovan tapaan Auroren elämä perustuu oikeanpuoleisille eli dekstroaminohapoille, jotka ovat Maassa tavattavien levoaminohappojen peilikuvia. Aurorelaisen elämän yksi mielenkiintoisimpia piirteitä on sen eliöstössä yleisesti tavattu kyky havaita ja suojautua punaisen kääpiön aurinkopurkauksilta. Näkyvän valon sijaan paikalliset elämänmuodot ovat hyvin herkkiä sekä infrapuna- että ultraviolettisäteilylle.

» Auroren kartta (A4)