Tänä jouluna on muisteltu ahkerasti Talvisodan alkamista 70 vuotta sitten. Koska on parempi juhlia sotien loppumista kuin niiden alkamista, muistettakoon ensimmäistä Balkanin sotaa, joka päättyi virallisesti tänä päivänä 97 vuotta sitten. Se oli lähtölasku Ottomaani-turkkilaisten valtakunnan lopulliselle luhistumiselle, tuon "Euroopan sairaan miehen", joka oli keisarillisen Rooman viimeinen perillinen. Sodan vaiheet ikuisti kankaalle tšekkiläinen genremaalauksen mestari Jaroslav Věšín, jolle Bulgarian sotaministeriö maksoi sievoisesti isänmaallisista töistä.

Ensimmäisessä Balkanin sodassa Kreikka, Bulgaria, Serbia ja Montenegro käyttivät hyväkseen nuorturkkilaisten aloittamaa vallankumousta ja julistivat sodan. Balkanin liiton pyrkimyksenä oli ajaa turkkilaiset pois Adrianmereltä, mutta siihen yhteiset tavoitteet jäivätkin. Bulgaria himoitsi itselleen Traakiaa ja Makedoniaa, Kreikka halusi yhdistää kaikki kymmenen miljoonaa kreikankielistä Turkin alamaista yhdeksi kansakunnaksi, Serbia taas havitteli keskiaikaisen Suur-Serbian palauttamista. Balkanilla, jossa sekä kansat että uskonnot elävät vähemmän ilmoisesti sekaisin keskenään, yhden sodan loppu on aina toisen alku.

Turkkilaiset ajettiin pois Euroopasta, mutta Balkanin sodalla oli ennalta-arvaamattoman traagiset seuraamukset. Se sai Venäjän liittoutumaan Serbian kanssa ja Serbian uhittelemaan Itävallalle, mikä laukaisi ensimmäiseen maailmansotaan johtaneen ketjureaktion. Ei kestänyt vuottakaan, kun koko Eurooppa oli sodassa keskenään. Se jos mikä todistaa, ettei riitä että voittaa sodan. Pitäisi voittaa myös rauha.