Vanhaan purjehtijasukuun syntynyt Willem van de Velde nuorempi on isänsä ohella yksi maailman parhaista merimaalareista. Hänen työnsä ovat lähes valokuvamaisen tarkkoja takilan viimeistä piirua myöten. Valitsin van de Velden "tykinlaukauksen" kalenteriin sen vuoksi, että tänä päivänä vuonna 1497 portugalilainen löytöretkeilijä ja merirosvo Vasco da Gama kiersi ensimmäisenä eurooppalaisena Hyväntoivonniemen ja purjehti Intiaan.
Hän ei kuitenkaan ollut ensimmäinen afrikanympäripurjehtija. Kreikkalainen Herodotos kertoo historiateoksessaan (4.42) Egyptin faraon Wehimbre Nekaon (610-595 eaa.) varustaneen foinikialaisen laivaston samanlaiselle löytöretkelle mutta päinvastaiseen suuntaan - egyptiläiset lähtivät liikkeelle Punaiselta mereltä, pysähtyivät Jemenissä ja Mosambikissa ja kiersivät Hyväntoivonniemen länteen päin, kunnes kolmen vuoden jälkeen pääsivät perille foinikialaisten satamaan Mogadorissa (nyk. Marokkoa). Valitettavasti tieto ensimmäisestä ympäripurjehduksesta unohtui, sillä kuuluisa maantieteilijä Ptolemaios, joka laati ensimmäisen pätevän maailmankartan leveyspiireineen kaikkineen, piti Herodotoksen tarinaa satuna. Hänen kartassaan Afrikan maamassa jatkuu etelään erottaen Intian ja Atlantin valtameret toisistaan. Ptolemaioksella oli syynsä kriittisyyteen, sillä Herodotoksen historiateos on varsin epäluotettava - mutta tällä kertaa hän oli oikeassa, ja Ptolemaios väärässä. Karthagolaiset tunsivat meritien Afrikan ympäri, mutta roomalaiset luottivat Ptolemaioksen projektioon, eikä kukaan toistanut Wehimbre Nekaon työtä ennen kuin portugalin kuningas João II lähetti da Gaman matkalleen. Ellei sitten Zheng He. Fra Mauron planisfääriin on kuvattu kiinalainen džonkki Atlantilla vuonna 1420...

