Aug 10 2008

Eskalaatio

Published by taivaansusi at 11:27 am under Politiikka

Tehdäänpä pari juttua selväksi.

Venäjällä EI ole rauhanturvaajia Georgiassa. Kyseessä on Venäjän oma, yksipuolinen nimitys sotilailleen. YK:lla on Abhasian puolella Georgiaa pieni rauhanturvaoperaatio (UNOMIG) ja sekin näyttää olevan päättymässä, sillä abhaasit ovat pyytäneet YK:n tarkkaajia poistumaan maasta. Etelä-Ossetiassa olevat Venäjän armeijan joukot olivat siellä tukemassa osseettiseparatisteja vuonna 1993 solmitun kahdenvälisen sopimuksen nojalla. Venäjällä ei ole mitään kansainvälisen oikeuteen nojaavaa perustetta takanaan.

Venäjä on kahdessa vuorokaudessa kyennyt siirtämään Georgiaan merkittävän osan 58. armeijaa, vaikka Venäjän ja Georgian välillä on vain yksi kapea vuoriston alittava tunneli. Ilmavoimien ja laivaston yhteistoimin Georgiaan on heitetty vahvistuksina jo 10 000 miestä, laskuvarjojääkäreitä ja merijalkaväkeä. Operaatio on niin laajamittainen ja ripeä, että sitä on täytynyt valmistella huolellisesti ja pitkään. Tbilisin ainoa toivo taitaa olla onnistunut välitystuomio. Kreml on tähän asti torjunut aselepotarjoukseen, epäilemättä sen vuoksi että sen operaatiot alueella ovat vielä kesken.

Viiden pennin kysymys: Eikö jokainen sota muuten ole “rauhaanpakottamista”? Sodan päämääränähän on rauha omilla ehdoilla.

Post scriptum: Viimeisimpien tietojen mukaan georgialaiset on ajettu kokonaan pois etelä-Ossetiasta. Venäjän 58. armeijan komentaja, kenraaliluutnantti Anatoli Hruljov on haavoittunut taistelussa.

4 responses so far

4 kommenttia to “Eskalaatio”

  1. IDAon 11 Aug 2008 at 12:32 am

    “Venäjän 58. armeijan komentaja, kenraaliluutnantti Anatoli Hruljov on haavoittunut taistelussa.”

    Toivon mukaan tuskallisesti.

  2. L.Y.on 12 Aug 2008 at 9:21 am

    Venäjällä ON rauhanturvaajia Georgiassa. Kyseessä on YK:n käyttämä virallinen nimitys IVY:n (lue: Venäjän) sotilasjoukoista [(the Collective Peacekeeping Forces of
    the Commonwealth of Independent States (CIS peacekeeping force)].

    http://daccessdds.un.org/doc/UNDOC/GEN/N99/223/74/PDF/N9922374.pdf?OpenElement

    Nyt on turhaa kikkailla nimityksien kanssa: ovatko Venäjän joukot YK:n lipun alla, vaiko eivät. YK on hyväksynyt Venäjän yhdeksi osapuoleksi:

    “UNOMIG’s — decided that the mandate of an expanded Mission shall be as follows:

    - To observe the operation of the peacekeeping force of the Commonwealth of Independent States (CIS) within the framework of the implementation of the Agreement; — ”

    http://www.un.org/Depts/dpko/missions/unomig/mandate.html

    Kyllähän tätä jaakopinpainia voi jatkaa loputtomiin ja molemmat osapuolet luulevat olleen lopussa oikeassa. Mutta asian monet nyanssit eivät olekaan niin yksiselitteisiä.

  3. Cuningas de Rapalumon 20 Aug 2008 at 11:08 pm

    Uusimpien tietojen mukaan (20.8.) Venäjä jättää Georgiaan joukko-osastoja, ja pitää hallussaan mm. yhden kaupungin puolivälissä Tbilisiä ja satamia. Ruotsi on katkaissut sotilaalliset yhteytensä Venäjän kanssa. Puola on solminut ohjuskilpisopimuksen. Venäjä katkaisee välinsä Naton kanssa. Eskalaatiota kerrakseen.
    Saksa kiemurtelee, sillä Venäjällä on peukalo energialinjojen päällä. Se lamauttaa myös EU:n.
    Baltian maissa ollaan varpaillaan. Venäjä on ilmoittanut (peilikuvana amerikkalaisille), että se tulee vaikka aseellisesti puolustamaan kansalaisiaan missäpäin tahansa. Missä ammutaan Baltian “Mainilan laukaukset”? Arvelenpa että Eestissä.
    Nato syyttää Venäjää kansainvälisen lain rikkomisesta. Venäjä vastaa, että “Nato on venäläisvastainen”. “Neuvostovastainen” oli aikoinaan paljon pahempi argumentti kuin mikään laki- tai sopimusargumentti. Sama retoriikka on palannut Venäjälle. Medvedev ilmoittaa, ettei vanha Venäjä, Neuvostoliitto tai nykyinen Venäjä ole koskaan hyökännyt toisen valtion alueelle. Väite menee ehkä läpi Venäjällä, mutta täällä käyvät kylmän väreet.
    Uusi Kuuban kriisi?

  4. L.Y.on 26 Aug 2008 at 5:59 pm

    “Medvedev ilmoittaa, ettei vanha Venäjä, Neuvostoliitto tai nykyinen Venäjä ole koskaan hyökännyt toisen valtion alueelle.”

    Väärin!

    Medvedev sanoi puheessaan, ettei historiassa ole MELKEIN yhtään esimerkkiä kun (tsaarinajan) Venäjä, neuvostoajan Venäjä tai uusi Venäjä ole hyökännyt…

    Väite on de júre salonkikelpoinen – tosin hyvin täpärästi.

    Itse en Baltian sotilaalliseen selkkaukseen jaksa uskoa. Niin kauan kuin Viron armeija ei rupea tappamaan venäläisiä, niin alueen geopoliittinen status quo säilynee, mitäs nyt uusi diplomaattinen kriisi saattaa syntyä.

    Seuraavaa sotilaallista offensiivia on syytä odottaa Lähi-Idässä. Israel on laittanut liikekannallepanon pienemmästäkin asiasta – parin sotilaan kidnappauksesta.

Comments RSS

Leave a Reply