Oli verrattaen onnistunut kesäilta.

Leivonen lauloi käyttäen tunnettua avonaista laulutapaansa ilman sanottavaa palleatukea mutta mukiinmenevällä sointupuhtaudella. Rusakot loikkivat takapihalla ja ukkofasaani vartioi nuorta puolisoaan ja ainoaa pulleaa poikastaan (minne ne loput viisi ovat kadonneet?) Lämpömittari näytti 25 ja ½ astetta Anders Celsiuksen asteikolla. Minä pyöräilin yösydännä kotiini totuttuun tapaan Helsingin keskustasta. Miten kaunis Helsinki onkaan öisin! Poissa ovat autot, liikenne ja hyörinä; normaalisti ihmislihan täyttämät kadut ovat levolliset ja autiot.

Ajoin takaa kahta kania jotka eivät osanneet väistää pois pyörätieltä ja muistelin viikonloppuista suur-kauppamies von Wehrenin metsästysseurueen makoisaa jänispaistia, joka oli suussasulavan mureaa ja pilkkoutui itsestään pienempiin osiinsa pelkästä pahasta mulkaisusta. Tämä tapahtui sunnuntaina Tallinan Olde Hansassa, jonka syömingeistä (24 ruokalajia pippurisnapsi mukaanluettuna!) sain nauttia hra Vilénin poikamiesvuosien päättäjäisjuhlassa. Kerta oli jo toinen samalla viikolla hansakaupungissa toisten rahoilla, ensimmäisestä mielijohdematkasta vastasivat hra Henell ja nti Strömberg.

Pyöräilymusiikistani ovat vastanneet koko kesän ajan Covenant ja VNV Nation. Aloitan useimmat matkat Brave new worldilla:

Where is the promised land
Where is the brave new world
Where do all dreams go when they die
We can move the streets today…

Työpöytääni koristaa uusi 22” tuuman näyttö. Sen takana avautuu näkymä suoraan Avaraan luontoon: Fasaaniperhe, tuhiseva siili, lemmekäs rusakkopariskunta, kaksi laiskanpulskeaa kattia ja yksi ujo kettukin näyttävät asustavan pienessä pöpelikössä ikkunoitteni takana ja tulevat päivittäin esiintymään. En halua pois täältä Vantaanjoen varrelta. Minäkö asumaan betonin ja kiven keskellä jonnekin Pasilaan tai Aleksis Kiven kadulle, ei koskaan! Mutta vuokrasopimuksen umpeutumista ei estä mikään. Joenvarren tutut maisemat vilistävät pyöräilessä ohi kuin filmillä. Tuomarinkylän heinäsuovat, hevostallit, sillat, uimarannat, koivut. Öinen joki on peilityyni.

Elektron lisäksi olen kuunnellut retkilläni Yleltä Jumalaisen heinäkuun ja Isänmaiden heinäkuun radio-ohjelmia sekä edesmennyttä Gösta Sundqvistia, Suomen nerokkainta viihdetaiteilijaa (Koe-eläinpuisto YleX:llä lauantaisin kello 20-22). Netti on ollut pelastaja; leijonanosa kaikesta musiikistani on yhä vanhan hajonneen tietokoneen kovalevyllä.

Aurinko helottaa yhä. Haenpa polkupyörän pumpun ja pullon frizzantea…

Arvoisat lukijat, toivottavasti voitte yhtä hyvin kuin minä, tai mieluummin vielä paremmin. Kuka teistä haluaa lähteä viikolla 33 elokuussa Roomaan? Minä olen joka tapauksessa menossa, mutta en pahastuisi matkaseurastakaan. Etenkin jos VRBS AETERNA on rakas.

Viime perjantai oli vuoden ensimmäinen hellepäivä ja minulle ensimmäinen urheilupäivä sen jälkeen, kun hajoitin nilkkani kuukausi takaperin. Kilometrejä koitui konservatiivisesti, sillä jäin makaamaan Hietaniemen rannalle kallionkoloon lukemaan mainiota mikrohistoriaa (Buccaneers Realm: Pirate life on Spanish Main 1674-1688). Välimerellisen lämmön jälkeen oli nautinto viilettää taas halki nukkuvan, öisen kaupungin. Aamulla näin unta jossa olin päätynyt meriarkeologiseen kenttätyöhön Barösundiin Suomenlahden saaristoon.

Heittäkää minua sähköpostilla, mutta älkää pahastuko jos en satu vastaamaan. En ole jaksanut lukea postiani muutamaan viikkoon. Puhelimella minut tavoittaa parhaiten. Unettomuuden aikana rakentelen pienoismallia Pelargirin kaupungista kuningas Tarondorille…

Teidän aina uskollinen ystävänne,

Viime kuukausina olen normaalisti nähnyt vain painajaisia, mutta sekaan on mahtunut myös hyviä ja hämmentäviä unia. Edellisyönä väittelin unessa siitä, kumpi on paras elokuva: Vittorio de Sican Polkypyörävaras vai Ingmar Bergmanin Mansikkapaikka. Sen lisäksi varastin vanhan sotaveteraani-puliukon kanssa soutuveneen (tavoitteena mennä minne, ei unessa selvinnyt) ja jouduin keskelle Pahan nousun kuvauksia. Meinasin vetää Robert Carlyleä turpaan törkeän ylinäyttelemisen takia.

Viime viikolla näin erään parhaista unistani. Siinä toteutui yksi suurimmista haaveistani: Haluaisin voittaa lotossa niin paljon rahaa, että voisin mennä lentokentälle pelkkä hammasharja, kirja ja luottokortti olkalaukussa ja ottaa ensimmäisen lennon jonnekin kauas. Ostaa siellä kaikki tarvittava ja tutustua paikkoihin. Kun kyllästyttää, ottaa seuraavan lennon eteenpäin. Iteroidaan, kunnes koti-ikävä iskee.

No, tässä unessa kävi juuri niin. Ensimmäinen lento osui Roomaan. Siellä oli noin 30 astetta hellettä ja ilma seisoi. Kun olin aikani istunut eräässä Piazza Navonan kahvilassa, kävelin Stazione Terminille. Otin junan Adrianmeren rannalle Pesaroon, ostin ison pullollisen viskiä, kävelin aallonmurtajan päähän ja jäin sinne istumaan. Ja siellä, aallonmurtajan päässä, olen onnellisena ajatuksissani vieläkin, lempeän välimeren tuulen tuivertaessa hiuksiani.