Hollantilaisparlamentaarikko Geert Wildersin islam-kriittinen Fitna-lyhytelokuva sai lyhyen debyyttinsä internetissä tällä viikolla. Yksikään hollantilainen tv-kanava ei uskaltanut näyttää sitä, joten Fitna julkaistiin alunperin LiveLeak.com -palvelussa. Siellä se ehti olla hurjat kaksi päivää, kun se jo vedettiin pois työntekijöiden saamien tappouhkausten takia. Muslimijärjestöt tuomitsivat elokuvan etukäteen näkemättä ja uhkasivat väkivaltaisilla levottomuuksilla. Al-Qaida antoi Wildersistä tappomääräyksen.

Sama kaava toistuu uudestaan ja uudestaan: 1) Joku väittää, että muslimit ovat väkivaltaisia. 2) Muslimit loukkaantuvat verisesti väitteistä, mellakoivat ja polttavat jotakin. Jostain syystä muslimien viha nähdään kuitenkin oikeutettuna. Kun Geert Wildersiä haastateltiin Tanskan televisioon, toimittaja syytti häntä väkivallan lietsomisesta ja syyllisti häntä sillä, että jos joku nyt tämän jupakan takia kuolee niin Wildersin on syy. Mitäs menit aukomaan päätäsi.

Wildersin sanoma on: Radikaali islam uhkaa länsimaisia arvoja ja vapautta, koraani taas oikeuttaa muslimien väkivallan. Wilders kehoittaa muslimeja “repimään pois vihaalietsovat säkeet” koraanista tietäen täysin hyvin että se on mahdotonta. Vaatimus on sikäli ovela, että viime vuosina Euroopassa on tullut voimaan ns. viharikoslainsäädäntö, joka kieltää vihan ja väkivallan lietsomisen. Lakia ei tiettävästi vain ole koskaan sovellettu muuhun kuin kantaväestöön. Jopa muslimien levittämät ankaran juutalaisvastaiset kirjoitukset ovat saaneet olla rauhassa. Jos laki ulotettaisiin uskonnollisiin teksteihin, myös raamatusta löytyisi homojen kivittämistä kylliksi sensuurin säilän sivallukseen. Harvassa tosin taitavat olla ne, jotka vielä tulkitsevat vanhaa testamenttia kirjaimellisesti.

Poliitikkojen reaktio Fitnaan on ollut tyypillisen mateleva ja kaksinaamainen. Hollannin pääministeri Jan Peter Balkenende osoitti dhimmiytensä tuomitsemalla elokuvan kovin sanankääntein. Hän kiisti että Hollannin muslimeilla olisi mitään tekemistä Wildersin kuvaaman väkivallan kanssa, mutta jo seuraavassa lauseessa hän jo esitti toiveensa, ettei elokuva herättäisi samanlaisia väkivaltaisuuksia kun Muhammed-pilakuvat. EU:n ulkoministeri Dimitrij Rupel yhtyi hyssyttelykuoroon väittämällä sananvapauden olevan niin tärkeä asia, ettei sitä saa käyttää väärin. “Vapaudet eivät ole vapauksia, jos ne loukkaavat toisia”. Voi hyvät hyssykät! Sitten jokaisen kannattaisi olla vain hiljaa ja Rupelin etsiä seuraavaa ministerinvirkaansa Kiinan kansantasavallasta, joka on maailman johtava sananvapauden väärinkäytön ehkäisijä. Tulta syöksevä lintu kiteytti poliitikkojen käsityksen sananvapaudesta siteeraamisen arvoisesti:

Hyssyttelevien ministerien henki on se, että sanavapaus on niin tärkeä asia, että sitä ei saa käyttää “väärin”. Toisin sanoen kyseessä ovat köyhän talon perintöhopeat, joita ei varmuuden vuoksi kannata käyttää koskaan. Ainakaan Wildersin elokuvan tapaus ei anna aihetta yhtään tätä radikaalimpiin maalailuihin.

Millainen tämä paljonpuhuttu Fitna sitten on? Aika vaatimaton esitys. Muutamia harvoja koraanin säkeitä yhdistettynä paljon nähtyyn kuvamateriaaliin. Videoleikkeet olisivat myös kaivanneet kunnolla kontekstia taakseen saadakseen vakuuttavuutta. Onkin suorastaan hämmentävää miten paljon keskustelua Fitna on aiheuttanut, kun saatavilla on ollut jo pitkään kaksi oikeasti laadukasta dokumenttia aiheesta: naisten alistettuun asemaan puuttuva Submission (jonka takia ohjaaja Theo van Gogh murhattiin) sekä radikaalia islamia käsittelevä Obsession, joka tosin valitettavasti syyllistyy Fitnan tavoin lopussa natsikortin käyttöön.

Katselin pääsiäisenä – ensimmäistä kertaa – Tapio Piiraisen ja Harri Nykäsen tekemän legendaarisen kotimaisen rikossarjan Raid (2000). Kyseessä on varmaan paras suomalainen televisiosarja mitä koskaan on tehty, mutta heti jo pari jaksoa nähtyäni joku alkoi kolkuttamaan takaraivossani. Kaikki vaikutti epämääräisen tutulta… mutta mistä? Sitten tajusin: Raid on ilmiselvää Sergio Leonea, taremmin sanottuna kunnianosoitus Huuliharppukostajalle (C’era una volta il West, 1968).

Jo kitaralla soitettu Pekka Marjasen tunnusmusiikki mukailee Ennio Morriconen scorea. Leonen yksi tunnusmerkeistä, harvasanainen lakoninen dialogi, siirtyy vaivattomasti suomalaisiin talvimaisemiin. Kaikkein ilmeisin viite on Raidin (Kai Lehtinen) hahmo: Muuttumattomissa rähjäisissä vaatteissaan, pitkässä takissaan, sotkuisissa hiuksissaan ja parransängessään tämä “mies vailla nimeä” on tullut Suomeen vanhan ystävänsä kutsumana selvittelemään vanhoja kalavelkoja. Hän jopa soittaa huuliharppua. Eräässä mahtavan intertekstuaalisessa kohtauksessa Raid katselee Huuliharppukostajaa videolta ja osoittaa osaavansa vuorosanat ulkoa. Häneen rakastunut nakkikioskin Tarja toteaa, että elokuvan täytyy olla hänelle tärkeä…

Teema Raidissa ja Huuliharppukostajassa on sama. Rahan valta korruptoi täydellisesti; yhteiskunnan silmäätekevät ovat suurimpia roistoja. Huuliharppukostajassa rautatiemagnaatti Morton käyttää omapäisenä käsikassaranaan Henry Fondan esittämää Frankia. Raidissa vastaava henkilö on ESCON-suuryhtiöltä rahaa saava Raidin entinen rikostoveri Hammar (Tapio Liinoja), ja hahmojen ulkonäössä ja käyttäytymisessä on paljon yhteistä.

- ”What are we going to do with this one, Frank?”
- ”Now that you’ve called me by name?”

Leonella oli tapana käyttää kuvauksessa erikoislähikuvia hahmojen kasvoista, jolloin kasvot ikäänkuin muuttuvat maisemaksi kaikkine kuoppineen ja epätasaisuuksineen. Raidin ahavoituneet sänkiset kasvot sopivat tällaisiin erikoislähikuviin kuin mausteet nakkipiirakkaan. Raidin ja Hammarin loppukohtaaminen kirkossa muistuttaa suuresti Frankin ja Harmonican viimeistä kohtaamista, tosin kohtaus ei ole yhtä leonemaisen pitkitetty. Dialogi sen sijaan on sitä itseään.

-”Miten hoidetaan?”
-”Se kumpi kuolee ensin on hävinnyt.”

Raidin tarinassa on Huuliharppukostajaan verrattuna kuitenkin kolmas kulma: tutkimuksiaan tekevä komisario Jansson (Oiva Lohtander), jonka roolisuoritus on ylivoimainen. Samoin Raidissa on paljon maanläheistä huumoria, joka puuttuu kokonaan Huuliharppukostajasta.

Raidia katsellessaan kannattaa myös kiinnittää huomiota mainoihin leikkauksiin. Melkein jokaisen kohtauksen viimeinen repliikki liittyy jollain tavalla seuraavan kohtauksen alkukuvaan. Jos joku mainitsee puhelimen, seuraavassa kohtauksessa puhelin soi. Jos joku puhuu jäätelöstä, seuraavassa kohtauksessa kuuluu taustalla jäätelöauton ääni. Kun Susisaari kysyy, minne poliisi voi soittaa jos pelkää ja Hopo vastaa “Supoon”, seuraava kohtaus alkaa kuvalla jossa Supon miehet varjostavat. Raidin leikkauksista ja rytmityksestä voisi ottaa moni suomalainen ohjaaja mallia.

Katsokaa tämä video.

Nähkää, miten moottorisahalle kuulostava kävelevä nelijalkainen robotti selviää potkaisusta, liukkaasta jäästä ja ylivoimaisista esteistä. Boston Dynamicsin BigDogin askelluksessa on jotain niin biologisen sulavaa, että niskavillat nousee pystyyn. On tämä hienoa aikaa elää. Kun vielä voisi moninkertaistaa elämänsä nähdäkseen mihin tässä vielä päästään.

Outo keväinen valoilmiö paistaa sisälle hailakansiniseltä taivaalta, toivon merkkinä tai valheellisena lupauksena. Vuosisatojen ajan esi-isämme laskivat elämänsä selvityissä talvissa. Myös täällä Helsingin lähiöissä odotetaan innokkaasti talveksi nimitetyn epämääräisen loskakauden loppua ja kuivan kauden alkua, jolloin ei tarvitse enää vetää jalkaansa saappaita selvitäkseen lähimmälle bussipysäkille.

Kevään ja kuivuuden tulo merkitsee vapautumista ahtauden kahleista, mahdollisuutta liikkua, kävellä, kiitää minne mieliikään. Sitä varten tarvitsen uuden polkupyörän. Edellisen ostin marketista ja se kesti neljä kesää, erinäisiä satoja kilometrejä ja Malmin narkkareiden ilkivallan kunnes vaihteidenvälittäjä poksahti rikki. Huoltomies ilmoitti, että varaosia ei ole saatavana, joten pyörä on nyt käyttökelvoton. Kenties kannan ajopelini Malmin torille varkaiden harmiksi. Kaikki edellisetkin polkupyöräni on varastettu Helsingissä, joten miksi rikkoa hyvää traditioita.

Mutta mistä uusi ajokki vanhan tilalle? Himopyöräilijäksi tiedän polkupyöristä hävettävän vähän. Toivomuslistallani on kestävä runko, noin 7 vaihdetta ja jalkajarru, sopiva kaduille ja sorateille. Hintaa saisi olla korkeintaan 500 €. Enempää ei ole talven jäljiltä säästössä. Hyviä neuvoja pyöränostoon otetaan vastaan. Missä kannattaisi asioida? Mitä tulee ottaa huomioon polkupyörää valitessa?

Kunnes saan uuden pyörän ja maisemat taas soljuvat ohitseni mukavan kepeästi, olen omien käpälieni varassa. Australopithecus afarensiksesta lähtien hominidilajimme on erottautunut kaikista muista eläimistä nimenomaan kävelijänä. Kävellen homo sapiens on levittäytynyt koko planeetalle Antarktista lukuunottamatta. Suuresti arvostamani avaruustähtitieteen professori ja kävelijä Esko Valtaoja kirjoittaa uusimmassa teoksessaan Ihmeitä -kävelyretkiä kaikkeuteen seuraavasti:

Minun mielestäni kunnon kävely ei missään nimessä saa olla kuntoilua, tarmokasta viuhtomista kädet ja kenties sauvatkin heiluen ja sykemittarit piipaten. Sen ei myöskään pitäisi olla kävelyllä oloa, ei yksin eikä yhdessä, ei kulttuuripromenaadia nähtävyyksiä bongaillen eikä myöskään, herra varjelkoon, sankarillista erävaellusta kolmenkymmenen kilon rinkka selässä, iltaisin laavulla hytisten ja kuivattuja aprikooseja järsien. Niillä kaikilla on varmasti aikansa ja paikkansa, mutta ne kaikki tekevät itse kävelystä välineen, keinon tehdä jotain muuta kuin kävellä.

Kävelyllä voi olla päämäärä, mutta sen olennaisin asia on tutustuttaa ympäristöön, nähdä kummemmin valikoimatta mitä nähtävissä on, ajatella niitä ajatuksia mitä seutu päättää mieleen tuoda. Friedrich Nietzschen mukaan istuen saatu ajatus ei ole minkään arvoinen. Minunkin aivoni alkavat toimia vasta liikkeessä ja pysähtyvät vasta kun istun tietokoneen ääreen. Kun pitää keksiä juonenkäänteet ja henkilöt seuraavaan roolipelitarinaan, lähden kävelylle. Tai kenties pyöräilen jonnekin, jossa voin katsella rantaa ja vettä, jonnekin jossa aallonmurtaja ja taivas / nojaavat tähdettömään veteen.

Gary Gygax, roolipelien isä, epäonnistui viimeisen kerran pelastusheitossaan ja kuoli viime viikolla 69 vuoden ikäisenä. Monien muiden harrastajien tavoin minäkin pelasin aikoinaan Dungeons & Dragonsia. Ottaen huomioon miten obskuuri poikaporukkamme harrastus oli, en olisi osannut silloin kuvitella että Gygaxin poismeno noteerattaisiin maailman valtalehdissä. Näin kuitenkin kävi, Helsingin Sanomia ja New York Timesia myöten. Tämän täytyy johtua osittaen siitä, että kaksikymmentä vuotta sitten roolipelaamisen aloittaneet nuoret ovat nyt aikuisia ja kansoittavat muun muassa lehtien toimituksia.

Pelaamisen muodot ovat toki muuttuneet. Monenpelattavat nettiroolipelit kuten World of Warcraft ovat nyt ilmiömäisen suosittuja. Perinteiset roolipeli-illanvietot eivät kuitenkaan ole kadonneet; eivät myöskään lautapelit joille povattiin kuolemaa videopelien kehittyessä. Tulevaisuus voi kuitenkin olla virtuaalinen. Oikealla oleva Annin piirtämä ja minun värittämäni kartta on peräisin Lindëfirion-roolipelistäni, jonka pelimateriaaliin ihastuneet amerikkalaiset Tolkien-fanit ovat nyt alkaneet mallintamaan kaupunkia omaksi eläväksi maailmakseen Second Life -virtuaalitodellisuuteen. Projektin vuosikulut ovat yli kaksituhatta dollaria, joten ilmeisen tosissaan siellä ollaan.

Lukuisat tuttavani työskentelevät nykyään pelialalla ja saavat elantonsa harrastuksestaan. Minä en ole vieläkään oikein tottunut siihen. Se tuntuu jotenkin epätodelliselta. Mutta ellen ihan väärässä ole, on pelibisnes nykyään ohittanut dollareissa mitattuna jo elokuvateollisuuden.

• Next 20 years of gaming (Ray Kurzweil)

Naaras on nisäkkäillä se, jolla on suuremmat sukusolut. Niin sanoo biologia. Se on kuitenkin vain puolet totuudesta, sillä jokainen mies tietää Naisen olevan mysteeri, joka ei ole tieteen keinoin selvitettävissä. Minulle naiseuden mysteerin ensimmäinen ruumiillistuma oli naapurin Elina-tyttö, jonka kanssa reilusti alle kouluikäisinä leikimme. Minun on vaikea palauttaa mieleeni Elinan kasvoja, mutta sitä paremmin muistan miten kutkuttavan kiehtova oli tytön tuoksu vasta joitain vuosia olemassa olleen poikalapsen mielestä. Vielä kehittymätöntä povea peittävä puuvilla kätki lupauksen vihkimyksestä Mysteeriin tuntemattomassa tulevaisuudessa. Joillakin lapsilla on kausi, jolloin poikien mielestä tytöt ovat yök ja tyttöjen mielestä pojat haisevat. Minulla tätä vaihetta ei koskaan tullut. Rakastin naisia niin pienestä lapsesta asti kuin muistan ja rakastan edelleen.

Naisten luona tuoksuu puhtaalle ja suloiselle. Ihana nainen kirmatessaan ei jätä jälkeä rannan hiekkaan. Naiset muuttuvat miehen mielessä myyttisiksi olennoiksi, yhtä vaikeasti tavoitettavaksi kuin aes sídhe. Pelkkä hymy sievältä kaupan kassalta tai bussissa vastapäätä matkustavalta tytöltä saa miehen sydämen väräjämään. Kun aikanaan menin kouluun, sain oppia että pojat olivat äänekkäitä ja väkivaltaisia – fyysisiä. Tytöt olivat paljon fiksumpia ja kiinnostavampia. Siksi yritinkin aina tutustua poikien sijasta tyttöihin. Kaikki leikkikaverini olivat koko lapsuuteni ajan tyttöjä.

Naiset eivät usko Naiseuden mysteeriin. Naiset tietävät paremmin kuin hyvin, että he jättävät jäljen hiekkaan, haisevat pahalle ja harjoittavat luonnollisia tarpeitaan aivan samalla tavalla kuin miehetkin. Itse asiassa muun väittäminen voi olla jopa naiselle loukkaus. Naiselle on perinteisesti jätetty kaksi positiota: Huoran ja madonnan. Jalustalle nostaminen on joidenkin mielestä yhtä väärä teko kuin halventaminenkin. Olisiko kuitenkin niin, että naiset ovat tosiasiassa ihmislajin kahdesta sukupuolesta fyysisempiä? Ovathan he vartalonsa toimintojen kautta sidotumpia maahan ja luontoon. Vertailtuani tuttavapiirissäni miesten ja naisten fantasioita tulin samaan tulokseen kuin moni kirkkoisä: Nainen on kahdesta ihmisestä se lihallisempi olento.

Suomensukuisten pohjoisten kansojen mytologiassa miespuolinen jumaluus, jota puhutellaan ukko ylisen jumalana, hallitsee ylistä maailmaa, säitä, taivaan sfäärejä. Insinöörin tavoin hän huoltaa kosmista koneistoa joka pyörii taivaannaulan ympärillä, mutta hänen tekonsa ja ajatuksensa koskettavat harvoin maallista maailmaa. Hänen panostaan tarvitaan teoista tärkeimpään, peltojen hedelmöittämiseen ja viljan kasvuun, mutta siihen se sitten jääkin. Ukko siementää feminiinin maan ja palaa takaisin taivaita tutkimaan.

Samaan aikaan alista maailma hallitseva naispuolinen jumaluus, jota puhutellaan loitsuissa akka manteren-alasena, hoitaa kaiken muun. Hän huolehtii kaikesta elävästä kehdosta hautaan. Hän on suuri synnyttäjä ja suuri tappaja. Hän hallitsee tuonelaa, kuolleitten valtakuntaa. Hänen vallassaan on ihmiselämän pienimmätkin yksityiskohdat. Miten hyvin tämä jumalinen jako kuvaakaan tuon ajan sukupuolijakoa: miehet olivat puoli vuotta poissa metsästämässä. He todellakin saattoivat käydä kotona vain siittämässä ja tuomassa elantoa. Nainen hoiti kaiken muun. Perheen, ruoan, karjan, vaatteet, tarttuipa hän poikkeustapauksissa jopa miekkaan tai kirveeseen puolustakseen kotiaan vainolaisia vastaan.

Tämän työtehtävien jaon muovaamia me yhä olemme. Mitä on viimeisten satojen vuosien kulttuurievoluutio ihmissuvun kymmenien tuhansien vuosien rinnalla? Miehellä on lihaksien lisäksi parempi kolmiulotteinen hahmotuskyky kuin naisella. Naisella on taas parempi värinäkö ja kivunsietokyky, jota miljoonat ja taas miljoonat synnytykset ovat koetelleet. Näitä tosiasioita ei muuta mikään vaikka sukupuoli olisi kuinka sosiaalinen konstruktio.

Olen nyt neljännesvuosisadan vanhempi kuin ihaillessani naapurin Elinaa. Mysteeri ei ole vieläkään selvinnyt. Yhä sydämeni alkaa sykkiä nähdessäni ystävällisen hymyn kauniin naisen kasvoilla. Nuorena kuvittelin, että vaikka miehet ja naiset näyttävät erilaisille, kaikki ihmiset ovat sisimmiltään samanlaisia. Nyt tiedän, ettei niin ole. Olen lähempänä Naisen ymmärtämistä käsittäessäni miten erilaisia naiset ovat. Ihmisen vanhentuessa ja ymmärryksen kasvaessa vastaukset vähenevät. Lopulta, kuoleman ovella, jokainen on yksin enää yhden alastoman kysymysmerkin edessä. Vasta silloin Naiseuden mysteeri menettää merkityksensä miesten mielessä.

Mikä on tuo hauras, vahva olento, tuhat kertaa juurevampi kuin pää pilvissä harhaileva mies? Jokaisessa naisessa kertaantuu Jumalatar, elämän ja syntymän potentiaalinen ihme. Mies on kuhnuri, mutaatio. Toisin kuin Raamattu kertoo, ensin oli Nainen. Vanhassa juutalaisessa ja gnostilaisessa perinteessä Jumala on puhtaasti spirituaalinen, abstrakti deus otiosus joka on kaiken alkusyy ja siinä kaikki. Näkyvä maailma on peräisin Viisaudesta, Sofiasta. Sofia synnyttää sokean demiurgin joka alkaa yhdistelemään Luojan legopalikoita lastenhuoneessaan ja näin tulee luoneeksi maailman.

Harva asia on niin seksikästä kuin älykkyys, ainakin jos se yhdistyy hyviin tapoihin. Viime perjantaina istuin junassa vastapäätä kahta vaaleaa, sievää, meikattua lukiotyttöä. Vastoin kaikkia odotuksia tytöt alkoivat keskustella keskenään hiukkasfysiikasta: elektroneista, positroneista ja antiprotoneista, betasäteilystä ja minulle aiemmin tuntemattomien saksalaisten herrasmiesten mukaan nimetyistä laeista. Paljastui, että tytöt olivat menossa fysiikan valmennuskurssille. Aloin miettimään, miksi yleisen perstuntuman mukaan älykkyyttä pidetään jotenkin miehisenä ominaisuutena ja älykkäiden naisten oletetaan olevan ulkonäöltään miesmäisiä tai ainakin sukupuolineutraaleja? Naisellisuus, muodokkuus ja pitkähiuksisuus ovat attribuutteja jotka tuovat mieleen lihallisuuden ja seksuaalisuuden, nuo gnostilaisen henkevyyden vastakohdat. Koska kristinopissa liha on pahasta, ei naisellinen nainen myöskään voi olla älykäs.

Yritin myös miettiä, onko tälle stereotypialle olemassa miehistä vastinetta. Lihaksikkuus ainakin on sellainen. Älykkään miehen stereotyyppi on huonoryhtinen, silmälasipäinen kynäniska, joko liian lihava tai liian laiha. Fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa oleva mies menettää akateemisessa mielessä samalla tavalla uskottavuuttaan kuin huomattavan isorintainen nainen. Lihaksikkuus ja rintavuus ovat ihmisapinoille sekundaarisia sukupuoliominaisuuksia, joiden välittämät alitajuiset viestit sotkevat selvästi korkeamman ajattelukyvyn.

Junan tytöt osoittivat henkisten voimiensa lisäksi pukeutumisellaan ja laittautumisellaan omaa naiseuttaan. Tässä on yksi kiehtova osa Naiseuden mysteeriä: Naisten turhamaisuudessa on jotain välittömästi miesten alitajuntaan vetoavaa. Turhamainen mies olisi samalla epämääräisellä tavalla vastemielinen kuin epäsiisti mies. En niele väitettä, jonka mukaan naiset kaunistautuvat pelkästään miehiä varten. Melkein kaikki tuntemani naiset nauttivat kaunistautumisesta sen rasittavuudesta huolimatta. Näissä rituaaleissa on jotain syvällisesti vetoavaa. Minä ainakin voisin katsella iäisyyten asti pukeutuvaa ja laittautuvaa naistani.

Jonka nimi on muuten – Elina.

Hyvää myöhäistä naistenpäivää.

Post scriptum: Tämän päivän soundtrack ja mainio animaatio.

Tänä keskiviikkona annan tunnustuspalkintoni viidelle parhaalle lukemalleni nettisarjakuvalle.

1. The Perry Bible Fellowship. Persoonallinen, vaihteleva ja korkeatasoinen tyyli yhdistyy absurdiin ja julmaan huumoriin, joka tuo mieleen Raakaa lihaa.

2. Subnormality. Vitsit eivät ole niin hiottuja, mutta piirrosjälki on laadukas.

3. Wulffmorgenthaler. Huumori on ilkeää ja iskee epäeuklidisista kulmista.

4. Fingerpori. Koska pidän puujalkavitseistä. Sarjakuva, jota Pahkasika olisi voinut julkaista.

5. Viivi ja Wagner. Juba jaksaa monen vuoden jälkeenkin välillä yllättää.

Lisäksi kunniamainintana koulutoverini Gone with the Blastwave: Vähän kuin jos Enki Bilal kuvittaisi Counterstrike -tietokonepeliä. Edellisvuosiin verrattuna listasta putosivat Sinfest ja Sexy losers, jotka eivät pitkään aikaan ole tuottaneet mitään uutta.

Jokainen netinkäyttäjä on varmasti joskus joutunut väittelemään netissä jostakin. Kaikkeen foorumi- ja uutisryhmäkeskusteluun pätee kolme yksinkertaista ja helposti muistettavaa nyrkkisääntöä:

1. Anonyymit kommentoijat pyrkivät yleensä vain nälvimään muita ihmisiä oman nimettömyytensä suojasta. Roskapostin ja muun häiriköinnin lisääntyessä räjähdysmäisesti en ihmettele, jos lähivuosikymmeninä tullaan avoimesta internetistä siirtymään autentikoituun verkkoon, jossa jokaisella ihmisellä on oma muuttamaton digitaalinen identiteettinsä.
2. “Arguing on the internet is like running at the special olympics. Even if you win, you’re still retarded.” Sanonta viittaa siihen ettei idioottien kanssa kannata lähteä väittelemään, mutta lauseesta on nyttemmin tullut meemi johon jokainen väittelyn hävinnyt voi tarvittaessa vedota.
3. Godwinin laki, jonka mukaan väittelyn rönsyillessä todennäköisyys siihen että joku viittaa natseihin lähenee koko ajan yhtä. Yleisen vitsin mukaan se joka alentuu käyttämään Hitleriä tai natseja (natsitkin kannattivat asiaa x, joten x on paha) tarkoituksenaan osoittaa toisen olevan väärässä, on jo hävinnyt koko väittelyn. Tätä kutsutaan myös Hitler-kortin pelaamiseksi.

Natsikortin käyttö on monille osoitus moukkamaisuudesta ja ontuvasta logiikasta. Yleisimmät argumentaatiovirheet on koottu myös suomenkieliseen wikipediaan. Niiden kertaaminen on hyödyllistä ja hauskaa; kukapa ei niihin olisi sortunut itsekin tieten tai tietämättään. Natsikortti itsessään on oiva esimerkki syyllistämisestä assosiaatiolla. Takavuosien rasismikeskusteluissa natsikorttiin liitettiin vielä ns. kalteva pinta uhkauksella “asiasta x on vain lyhyt matka Holokaustin kieltämiseen“. Kalteva pinta on mainio väline jos haluaa päästä vaikkapa homoavioliitoista pedofiliaan alle kolmella lauseella.

Korkeammin koulutetuissa piireissä argumentaatiovirheetkin ovat monimutkaisempia. Yksi akateemikoiden suosituimmista väitttelykeinoista on olkiukko (straw man), jossa toisen sanomiset vääristellään ensin karikatyyrimäisiksi ja alistetaan sitten omalle raskaalle tykistölle. Hyvänä kakkosena tulee pyrkimys syyttää vastapuolta olkiukkoväitteiden esittämisestä. Esimerkkejä edellisestä löytyy tiedepiireistä mm. naistutkimuksen ja evoluutiopsykologian ympärillä pyörineestä keskustelusta. Evoluutiopsykologia on tosin sellainen aihe, että se päätyy yleensä toteuttamaan myös Godwinin lakia (evoluutio -> Darwin -> rotuopit -> Hitler).

Toinen usein tavattu virhetyyppi on nimeltään ekologinen virhepäätelmä: Tehdään yleisen tason korrelaatiosta yksilötason päätelmiä – tai päinvastoin. Esimerkiksi väite

Richard Lynnin ja Tatu Vanhasen mukaan mustilla on keskimäärin alempi älykkyysosamäärä kuin valkoisilla. Siispä yhdestäkään mustasta ei koskaan voi tulla tiedemiestä.

ja sen vastaväite

Benjamin Banneker oli lahjakas musta tiedemies. Siispä väitteet siitä että mustilla olisi alempi älykkyysosamäärä kuin valkoisilla eivät pidä paikkaansa.

ovat molemmat virhepäätelmiä. Ekologinen virhepäätelmä on lähellä Humen giljotiinia jonka mukaan tosiasioista ei voi johtaa moraalilauseita, toisin sanoen siitä miten asiat ovat ei voi päätellä miten niiden pitäisi olla. Giljotiini napsahtaa helposti silloin kun keskustellaan esimeriksi ihmisen seksuaalikäyttäytymisestä. Ei kestä yleensä montaa minuuttia kun joku jo vetoaa luonnollisuuteen, puolesta tai vastaan (”homoseksuaalisuus on luonnotonta ja väärin” tai “kaikilla nisäkkäillä esiintyy homoseksuaalisuutta, joten homoseksuaalisuus on luonnollista ja oikein”). Niks ja naks!

Giljotiinilla on tietysti myös vastaväitteensä (”tosiasioista voi johtaa arvoja”). Sen S. Albert Kivinen on nimennyt Ahmavaaran korkkiruuviksi.

Tähän kunnianarvoisaan seuraan haluaisin näin lopuksi ujuttaa oman maksiimini: Vain makuasioista voi kiistellä.

Kun kerran mikepohjolat ja kaikenkarvaiset pelitutkijat kirjoittavat ja julkaisevat manifestejaan roolipelaamisen sisimmästä olemuksesta, on minunkin syytä lanseerata oma oppisuuntani. Kutsuttakoon sitä tästä lähtien toisella kotimaisella Real Roleplayingiksi(™) tai Rydmanin koulukunnaksi. Real Roleplayingissä ei tavoitella vallankumouksellisia uusia metodeja kokemusmaailman muokkaamiseksi vaan pyritään ylikuormittamaan osallistujien aistit hävyttömällä määrällä ruokaa, juomaa ja pedanttia pelimateriaalia. Olen kokakolakansan suureksi kauhuksi myös sitä mieltä, että viini, laulu, naiset ja roolipelit sopivat mainiosti yhteen eikä esim. juopon hahmon pelaamisessa selvinpäin ole mitään järkeä. Koulukunnan pelityyliä on tähän asti menestyksekkäästi toteutettu Lindëfirionissa ja kansainvaellusajan alun Roomaan sijoittuvassa kampanjassa EX.GER.INF., josta oikeanpuoleinen kuvakin on.

Ei sitten muuta kuin odottelemaan kutsua Ropeconiin luennoimaan aiheesta. Teknisistä syistä kaikenlaiset demonstraatiot suoritettaneen siellä rannan puolella, jossa anniskelu & käyttäytyminen ovat vapaat.

Continue Reading »